28. helmikuuta 2013

Rymsteerausta

Uuden sohvan innoittamana järjestelin tänä aamuna olohuoneen uuteen uskoon. Projekti alkoi tyynyjen karsimisella, en raaski tuota uutta sohvaa täysin tyynyillä peittää. Ylimääräiset laitoin pinoon sohvan viereen, ne saa siitä kätevästi käyttöön tarvittaessa.


Tämä oli tilanne ennen uuden sohvan saapumista:



Hyllykön sain juuri ja juuri siirrettyä, nuo stereoiden johtohässäkät on kyllä vihoviimeisiä irroiteltavia.. Onneksi stereoista kuuluu, televisiosta sain siirreltäessä jonkun (??) johdon irtoamaan, eikä ole mitään hajua, mihin se pitäisi laittaa.. Tänään ei siis katsella välipalan jälkeen Maisaa. ;)


TV-tason halusin yhteen tasoon, juuri sellaiseksi kuin sen ostaessani suunnittelin. Sain sen päälle nyt Pentikin lamppuni ja kynttilätarjottimen - nyt näyttää emännän silmään oikein kivalle! 


Ja miten ihanan harmaata meillä on, kaikki passaa kivasti yhteen! Väripilkkuja on juuri sopivasti noiden mehikasvien muodossa hyllykössä. Näkymä tästä keittiönpöydän äärestä miellyttää silmää kovasti, tämä oli onnistunut järjestyksen muutos.

Nyt verkkoluentojen pariin - harmaana päivänä juuri sopivaa puuhaa! Toivottavasti edes jossain paistaa aurinko, meidän aamuinen auringonpaiste on muisto vaan.


10 kommenttia:

  1. Todella upea toi sohva. Ihanan värinen. <3
    Näyttää hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä sun kanssa! ;) Näyttää vaan vielä ihan oudolta, sen verran muuttui koko olkkarin ilme.

      Poista
  2. Aurinko? Se meni jo!

    Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mihin ihmeeseen se on mennyt? Ei ole täälläkään näkynyt! Ja kiitos, Pepi! :)

      Poista
  3. Meillä se pilkistää, se aurinko siis. :D
    HIeno sohva ja muutenkin ihanan näköistä teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teitä onnellisia, olisi täälläkin kaivattu piristysruisketta! :) Eikös vaan olekin hieno!

      Poista
  4. Nyt sohvan myötä olkkari-ilme muuttui kyllä täysin! Oikein harmooniselta näyttää!! :) Hyvä väri valinta tuo harmaa, siinä ei ainakaan lika näy heti, toisin kun Ektorpeissa, kohta kyllä kannan meijän päälliset johku pesulaan värjättäviksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttui niin paljon, etten vielä tunnista meidän olkkariksi! Tuo harmaa on kaunis ja pohdimme värivalinnassa tuon pikkumiehen vuoksi juuri tuota lian näkymistä.

      Mä olen myös miettinyt värjäämistä ja juurikin pesulassa, jotta koko höskän saa kerralla koneeseen. Tuossa valkoisessa kun näkyy ihan kaikki, varsinkin kaikki klähmäiset sormenjäljet.. Juuri pesin kaikki päälliset, on siinäkin työtä kerrakseen..

      Poista
  5. Tosi hyvältä näyttää muodonmuutos! Sohva on teille aivan napakymppi :) Meilläkin on Maisa kovassa huudossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oikea muodonmuutos, sohva tekee kyllä tosi paljon uutta ilmettä! Ja on kyllä napakymppi, onneksi oli oikeasti samanlainen kuin kuvassakin - tätä mallia kuin ei ollut tällaisenaan liikkeessä..

      Maisa on pop, varsinkin sitä alkumusiikkia on kiva tanssia!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.