23. huhtikuuta 2012

Ihan pihalla



Eilinen aurinkoinen ilma sai meidät heti aamusta pihalle. Poika nukkumaan ja äiti ja isä haravan varteen. Laitettiin myös kukkapenkkejä kesäkuntoon - vitsit miten paljon sieltä on jo tulossa uutta kaunista!



Innostuin myös muutama viikko sitten leikkelemään meidän pensaita pihalla ja piha oli täynnä epämääräisiä oksakasoja. Kasasin ne valmiiksi yhteen kasaan, jotta saadaan ne kätevästi kärryyn ja pois. Tästä ei ole kuvamateriaalia ;)

Olipa terapoivaa puuhastella pihalla ja suunnitella tulevaa. Tuleva kesä on toinen kesämme tässä talossa, viime kesänä vaan katseltiin pihaa ja mietittiin, mitä me tahtoisimme pihalla tehdä. Pihaa meillä on ihan mukavasti ja täytyy myöntää, että tyhjää löi. Siksi tilasimme sen puutarhasuunnitelmankin. 

Nyt alkaa hiljalleen olla selvät sävelet, kukkapenkkejä karsitaan (varsinkin ne hyasintit takapihalta saavat lähteä..) ja tilalle tulee pensaita, ehkä juuri niitä koivuangervoja, joista vinkattiin. Ruusupuskat saavat myös väistyä marjapensaiden tieltä ja muutama koivu kaadetaan. Tuon ihanan perennapenkin yläpihalla aion kuitenkin säilyttää, musta on ihanaa ajatella, että talon edellinen rouva on sitä vuosikymmeniä vaalinut ja huolella kasveja valinnut. Se kuuluu tuohon pihaan. Ajatella, että kohta näyttää taas tuolta!



Rakennamme myös joenrantaan pienen terassin, jonka päälle ostamme tällaisen metallikatoksen. Sinne on jo hankittuna kaasugrilli, tuolit ja pöytä. Puutavaraa ollaan katseltu terassia varten, vinkkejä, mistä halvimmalla kyllästettyä saisi? 

Kuva lainattu K-Raudan sivuilta.

Tässähän sitä jo onkin tekemistä tälle kesälle - vielä kun ehtisi toteuttamaan, nauttimaan ja grillailemaan! 

4 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisiä kuvia! Ei millään malttaisi odottaa, että on kaikki kasvit kukassa ja lämmintä niistä nauttimiseen. :)

    VastaaPoista
  2. Peltosen puutavara jos ei ole vaihtanut nimeään esim. Mestarinkatu/Lahti Sopenkorvessa.
    Näyttää olevan kaikenmoista kun ohi menee Ellin aarteista tännepäin. tv.Anna-Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna-Liisa vinkistä, täytyykin käydä katsastamassa puutavara! Ja kiitos viimeisestä!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.