26. huhtikuuta 2012

Hoitovapaa



Kävimme eilen pojan kanssa moikkaamassa työkavereita ja ilmoittamassa hoitovapaalle jäämisestä. Päätös oli helppo tehdä ja kotiin on ihana jäädä. Jään koko lukuvuodeksi, vaikka alunperin mietin jääväni vain syyslukukaudeksi. Kohta jo vuosi kotona takana sairas- ja kesälomineen, eikä päätä kiristä kuin ajoittain ;)

Rahallisesti edessä tiukka vuosi, mutta varmasti henkisesti niin antoisa, että se saa jaksamaan ja hymyilemään - pennin venyttämisen ohessa. 


Hassua on tämä ajatusmaailmani muuttuminen. Aikaisemmin ajattelin, että olen kotona sen äitiysloman ja sitten olen jo varmasti aivan valmis takaisin töihin. Mitä ihmettä äidit tekevät kotona ja kenelle muka riittää lapsen seura ja hiekkalaatikot? No näköjään minulle. Ja oikein hyvin. En keksi mitään parempaa. En ole ollenkaan valmis palaamaan töihin. 12 vuoden työrupeaman jälkeen tämä muutaman vuoden tauko tekee hyvää. Täyttyy vähän ne tyhjät taskut. 

Tällaisissa aatoksissa täällä tämä mamma. Ja kohta muskariaatoksissa, jokatorstainen hauskuus!


12 kommenttia:

  1. Ihanaa kun voi olla kotona!!
    Miniäni on nyt ollut kotona kuudetta vuotta yhtäsoiitoa, syksyllä meinaa lähteä töihin, rinsessoja on tässä ajassa siunaantunut kolme suloista pakkausta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa, vaihtelua aikataulutettuun arkeen - tai onhan nytkin aikatauluja, mutta ne asettaa poikani. :)

      Poista
  2. Kivaa hoitovapaata sinne! :)

    Mielenkiinnolla odotan mitkä omat ajatukset on sitten kun aika koittaa..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jospa ne yllättävät sinut samalla tavalla kuin minutkin ;) Tai sitten ei, tärkeintä on olla paras mahdollinen äiti, joko työssä käyvä tai kotona oleva.

      Poista
  3. Sama juttu, nyt olen ollut kotona marraskuusta -08 ja syyskuinen töihinpaluu KAUHISTUTTAA..KÄÄKS...tahtois olla vaan lasten kaa kotona, tää on niin kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti kauhistuttaa, mua kävi jo melkein nyt kauhistuttamaan, kun näki töissä sen kiireen ja melskeen.. ;)

      Poista
  4. Antoisaa vuotta! Varmasti tekee hyvää pitää vähän pidempää breikkiä työelämästä.

    VastaaPoista
  5. Ja ennenkaikkea hauskaa vapaata =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää äitiysLOMA on myös ollut yhtä lomaa ;)

      Poista
  6. Ihana hoitovapaa... itse olin pojan kanssa kotona siihen asti kun hän täytti 3-vuotta! Päivääkään en ole katunut ja haikeudella muistelen niitä kotiäidin päiviä... poika kun täyttää kohta 12-vuotta. Itsekin kerkesin olla työelämässä 12 vuotta ennen pojan syntymää.
    Iloista hoitovapaata, nauti siitä, ihan joka päivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti nautin! On tämä niin ainutkertaista aikaa meidän perheelle, että kotiäidiksi jääminen oli itsestään selvää minulle!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.