30. maaliskuuta 2015

Oliivipuu talvehtimisen jälkeen

Oliivipuuni on talvehtinut saunallamme kivijalassa, jossa pidämme saunakertojen välillä peruslämpötilana +10 astetta. Saunassa käydessämme kerran viikossa/kahdessa viikossa se on saanut tilkan vettä. Saunatuvassa on vain yksi ikkuna ja tila on talvisin aika pimeä. En ollut syksyllä kovinkaan toiveikas oliivipuun talvehtimisen onnistumisen suhteen, sillä arvelin saunatuvan olevan liian pimeä ja lämmin. 






Mutta hengissä se näyttää edelleen olevan, joten ehkä jollain tasolla onnistuin. Pidentyneiden päivien johdosta innostuin kantamaan pienen puuni sisätiloihin ja vaihtamaan mullat. En ole kyllä yhtään varma, olisiko niin saanut tehdä, mutta tulipahan nyt vaihdettua samalla kun muutkin huonekasvit. Nyt olen kuitenkin hieman kummissani noista versoista ja kuolleen näköisestä muusta osasta. Pitääkö nuo versot leikata pois? Näin uskoisin, mutta jotenkin en nyt rohkene leikkelemään, etten nyt sitten onnistu puutani tappamaan. Entä uskaltaako noita oksia lähteä leikkelemään?

Mielissäni olen kokemuksista ja vinkeistä tähän puuprobleemaan, netistä en onnistunut löytämään apuja noiden versojen suhteen.


4 kommenttia:

  1. Nuo versot ovat varmasti tuollaisen näköiset, kun kasvi ei ole saanut tarpeeksi valoa. Luulen, että kannattaisi niitä katkoa reippaalla kädellä...josko se siitä tokenisi..:)
    Oma oliviipuuni, vietti talven huoneen lämmössä ja selvisi...selvisi muutostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina tiedosta, taidan räpsäistä ne samantien poikki. Nehän taitavat viedä elinvoimaa muulta osalta, joten kokeillaan, josko tosissaan tokenisi. Pitäisiköhän mun kokeilla ensi talvena myös tuota sisällä pitämistä. Pysyikö siis kaikki lehdetkin sulla oliivipuussa? Wau!

      Poista
  2. Minulla ei ole koskaan ollut oliivipuuta enkä todennäköisesti saisi sitä talvehtimaan (kun en onnistunut ihan perus pelargonien kanssakaan.. ;) ) mutta jospa tänä kesänä ostaisin semmoisen ja kokeilisin onneani..? :)

    Sinulle on muuten haaste blogissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ensimmäinen, jota mä olen yrittänyt saada talvehtimaan ja huonolta tämä nyt tässä vaiheessa näyttää.. Ovat vaan niin arvokkaita, että oli pakko yrittää. Osta ja kokeile, on ne niin ihania!

      Oi joi, kiitos haasteesta! Pakko lähteä heti kurkkaamaan, mikä siellä odottaa. :)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.