30. tammikuuta 2013

Onnea arpajaisissa!

Katja arpoi blogissaan Project Mama Stokken Playtrayn ja minä onnekas sen voitin! Olin tuollaisesta haaveillut jonkin aikaa, mutta en vielä ollut raaskinut sitä ostaa. Hoitovapaalla budjetti on kumman rajallinen. Tuolin ostimme edullisesti käytettynä pyökinvärisenä, se oli ollut kovassa käytössä vuosia, mutta oli edelleen tosi hyvässä kunnossa. Maalautimme tuolin tutun verstaalla mustaksi ja värivalintaan olemme olleet tyytyväisiä. Vauvasetti ja pehmusteetkin meillä oli lainassa ystävältä - säästettiin siinäkin pitkä penni!


Nyt olemme testanneet Playtrayta viikon verran ja olen kapistukseen erittäin tyytyväinen. Vauvasetti alkoi käydä vähän pieneksi meidän isolle kestovaippoja käyttävälle pojalle ja siitä olisi pitänyt pian luopua joka tapauksessa. Tuon tarjottimen kanssa ei ole ahdasta, tilaa on ehkä vähän liikaakin, sillä ensimmäisen kerran tuo vekara yritti kiivetä ylös tuolista tuohon tarjottimelle. 


 Sormiruokailu sujuu tarjottimen kanssa paremmin kuin ajattelin. Uskoin ruokaa olevan sylissä enemmän kuin suussa tai tarjottimella, mutta yllättävän puhtaana pysyy pojan syli ja muu tuoli. Ruoka onkin sitten ruokalapussa, mutta näppärästi tuo kaveri sieltä ruoan suuhun kaivaa..


Koska meidän poika on vasta reilun vuoden vanha, on tuo tarjottimen alla oleva nauha erittäin hyödyllinen - pitää hyvin pojan paikallaan liukkaalla tuolilla. Liikkuvaisemmalla kaverilla tuo nauha ei varmasti yksinään toimi, vauvasetti onneksi tarvittaessa mahtuu tuohon alle. 


Mikäli haluat itsellesi samanlaisen, tarjoaa Playtray Finland lukijoilleni kahden päivän ajan  (to 31.1.- pe 1.2.2013) Playtray-tarjottimista - 15 % alennuksen koodilla "Sagolik" 

Voit tilata omasi täältä.


Viikonloppuna päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vastata vihdoinkin kaikkiin kivoihin haasteisiin, joita olen viime viikkoina saanut. 

Nyt unta palloon, saunan jälkeinen ihana raukeus alkaa painaa silmäluomia.. 






10 kommenttia:

  1. Ja yks haaste lisää löytyis mun blogista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis sinulle, ihanaa!! Tulee kyllä aikamoinen haastepommitus täältä viikonloppuna, mutta se ei varmaan haittaa ollenkaan ;)

      Poista
  2. Onnea voitosta - tuo on varmaan tosi kätevä kapine. Olispa ollut tuollaisia silloin, kun omat lapset oli tuossa iässä. Voi, vieläkin muistan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, tuo on tosi kätevä! Saatiin taas säästöä aikaan, tuo kun oli jo ostoslistalla ;)

      Poista
  3. "Voi minua!" Niin söötin näköistä syömistä! Komia tuoli komialla pojalla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :) Kaksin käsin pistää rakettispagettia suuhun, nam nam! Tuolista tuli kyllä komia, ollaan tyytyväisiä tähän meidän kierrätysmalliin!

      Poista
  4. Hieno tuoli ja noi "kaukalo"ruokalaput ovat kyllä ehdottomia ruoan kerääjiä. Meillä nuorin lapsenlapsi noukkii myös pudonneet ruoat kaukalosta takaisin suuhun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten mielestä ne on aivan kauheita ja epäkäytännöllisiä, mutta mekin ollaan todettu ne tosi käteviksi - ruokaa on sylissä paljon vähemmän!

      Poista
  5. Onnea! :D

    Vinkkinä, että jos lapsen kiipeily-yritykset tulevat vaivaksi asti, kokeile laskea tuota jalkatasoa niin alas, ettei lapsi saa siitä ponnistusalustaa. ;) (Meillä otettiin vauvakaari pois samantien kun lapsi alkoi yrittää kiipeillä. :D Meillä kaikki kolme lasta reagoivat siihen niin, että istuivat tosi kauniisti kun olo olikin yhtäkkiä huterampi kuin vauvakaaren kanssa. Ja sitten sama homma kuin portaiden kanssa - treenattiin lasten kanssa tuolista ALAS tulemista. Lapsi joka osaa tulla alas, ei putoa. Lapsi joka kiipeää, muttei osaa laskeutua, putoaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sä vinkkasit mulle jo aikaisemminkin noista portaista ja tuolista ja kiitos muistuttamisesta! Pojan kanssa ollaan harjoiteltu rappusissa kulkemista, onnistuu jo oikein hyvin yhdessä äidin kanssa. Lasken jalkatasoa (kiitos vinkistä!) jo tänään, eipä tullut mieleen tämäkään :)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.