17. tammikuuta 2013

Rantakallion rouva

Paljon on elämässäni muuttunut blogin perustamisen jälkeen toukokuussa 2010 ja olen jo pitkään miettinyt blogille nimeä, joka sopisi tähän päivään ja elämäntilanteeseen paremmin. 



Blogi kulkee tästä lähtien nimellä 

Rantakallion rouva

Rouva jatkaa tarinointiaan käsitöistä, sisustuksesta, remontoinnista ja arjen puuhasteluista 
 
ihan samaan tapaan kuin aikaisemminkin.

Tavataan jatkossa siis Rantakalliossa!

Nyt unosille, kauniita unia sinullekin!

14 kommenttia:

  1. Mahti nimi!
    Monia vuosia saaristomerellä purjehtineena ja meloneena, en tiedä paikkaa ihanampaa kuin sileäksi hioutuneet rantakalliot.
    Mistä päin kuva on ikuistettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantakallio on kaunista maisemaa, voi kun useammin pääsisi melomaan ja ihastelemaan! Tämä kuva on otettu Porkkalanniemeltä, tosi kaunis paikka retkeilyyn ja valokuvaukseen!

      Poista
    2. Olikin niin tutunoloista. Porkkalanniemellä ollaankin retkeilty monesti. Parhaat palat on ehkä nautittu kevättalvella telttaillen. Useasti sulakohdissa on uiskennellut tuhansia haahkoja pidellen omaperäistä ääntään ja muutenkin niemestä on voinut myös bongata merikotkista lähtien ties mitä. Nyt ei olla muutamaan vuoteen tuolle suunnalle eksyttykkään Itä-Uudellemaalle muuton jälkeen. Purkkarilla ollaan tosin monesti kiidetty Porkkalanselän yli, hiukan toisesta suunnasta maisemaa katsellen.

      Poista
    3. Tämä kuva on varmaan neljän vuoden takaa, kun vielä asuin Helsingissä. Silloin tuli retkeiltyä noissa maisemissa enemmän, nyt retkeillään enemmän täällä Hämeessa! Voi, telttailua kevättalvella! Jokohan me ensi kesänä telttailtais koko perheen voimin - vaikka vaan omalla pihalla ;)

      Poista
  2. Paljon, paljon onnea uudelle blogi-nimelle, ei ollenkaan huono nimi! :) Hieno! Ja kaiken lisäksi huikean kaunis rantakalliokuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, on tuota nimeä pähkäiltykin ;) Nuo rantakalliot olivat kyllä upeat!

      Poista
  3. Aivan ihana kuva! Olen ikäni ihaillut sileitä rantakallioita ja näkymiä sieltä isolle ulapalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin?! Tuollaista maisemaa voisi istua katselemassa lopun ikäänsä, olispa talo tai mökki tuollaisella paikalla!

      Poista
  4. Ihana kesäkuva, voi miten kesä oliskin kiva etenkin tällaisena paukkupakkas-päivänä. No toisaalta tänään on erityisen nätti päivä taas auringonpaisteineen, turhan kylmä vaan ulkoiluun (minun mielestä, ja myös meidän koirien mielestä...).

    Mä jo eilen säikähdin, että oot laittanu blogin salasanan taakse ja mä oon jääny ulos... =/ Mut onneks olikin vain hetkellinen keskeytys. Uusi nimi on kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä paukkupakkaset, meillä oli aamulla 29,7, hrrrrrrr!!! Ja emäntä oli sit unohtanut pellin keittiöstä auki ja sisällä 15 astetta lämmintä... En muakaan tuonne ulkoilemaan saa, ihaillaan tätä auringonpaistetta ikkunasta lämpimän puuhellan vierestä ;)

      Enhän minä kiinni tätä laita, mutta oli vähän teknisiä ongelmia, niin pistin kiinni koko höskän hetkeksi.. Ja kiitos, mustakin se kiva!

      Poista
  5. Oi, onnea uudelle nimelle <3 Kaunis kalliokuva. Mä rakastan myös noita sileitä kallioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos! Tuo kuva on mulla ollut pitkään kehyksissäkin, pidän myös siitä tosi paljon!

      Poista
  6. Onnea uudelle nimelle. Tutulta tuntui tuo kuvan paikka oon muutamankerran käynyt siellä.
    tv. Anna-L.........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti kiitoksia! Tuo on ihana paikka, pitäisi lähteä sinne retkeilemään keväämmällä!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.