4. helmikuuta 2013

Hidasta elämää

Sairastelussa aina omat hyvät puolensa - kerrankin ollaan oltu koko perhe koko viikonloppu kotona ja vaan löhöilty. En edes muista, milloin viimeksi oltaisiin vaan katseltu telkkaria, neulottu, luettu, leikitty, torkkuiltu, rapsuteltu kissoja...


Äiti toi Finnmarilta mukanaan täydennystä hupenevaan vaniljatuikkuvarastoon, tuoksuvat ihanasti polttamattakin.

Ihme ja kumma, minkään asteen ahdistusta ei ole havaittavissa - yleensä pari päivää sisätiloissa aiheuttaa väistämättä tunteen seinien kaatumisesta. Tämä taisi tehdä ainoastaan hyvää, koko meidän sakki  yhdessä koko viikonlopun. Ja vielä äitikin kylässä kaupan päälle! ;)

Tällaisia viikonloppuja toivon lisää. Mutta ilman näitä pöpöjä. Toivon, että meillä unohdettaisiin se kiire ja ainainen puuhastelu myös silloin, kun ollaan terveitä. Tai siis minun pitäisi unohtaa, mies osaa ottaa rennosti ajasta ja paikasta riippumatta. Oltaisiin vaan ja öllötettäisiin sekä nautittaisiin maailman parhaasta seurasta. 

Sisustushaastetta en saanutkaan aikaiseksi tänään, josko pääsisin sen kimppuun huomenna - tämä ilta kului tutkimusmetodologian luennolla ihmetellessä, pää on edelleen aivan pyörryksissä!

Huomiseen!



6 kommenttia:

  1. Oisko sulla ohjetta noille pääkuvan sukille? Tykkään niistä kovin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mava, perusohjeena mulla oli Seitsemän Veljestä -vyötteen ohje, silmukoita oli muistaakseni 48. Puikot myös ohjeen mukaan, nyt en valitettavasti muista kokoa.. Kurkkaapa vyötteestä ohje, on tosi helppo toteuttaa sen mukaan!

      Neuloin ympäri sukan oikeaa neuletta ja keskelle eteen tein palmikkokuvion seuraavasti: toisella puikolla neulo 8 silmukkaa oikein, 1 nurin ja 3 oikein. Kolmannen puikon alussa neulo 3 oikein ja 1 nurin, loput 8 oikein. Tämä kuvio 1 n, 6 o, 1 n muodostaa palmikkokuvion. Joka 10. tai 12. kerros laitat apupuikolle kuvion kolme ensimmäistä silmukkaa ja neulot kolme muuta oikein ensin. Sen jälkeen neulot silmukat oikein apupuikolta. Eli sukissa on ihan peruspalmikko edessä. Viimeistelin sukat virkkaamalla sukanvarsiaukkoon puolipylväitä.

      Poista
    2. Perussukka onnistuu kyllä. :) Tuota palmikointia ja reunan koristelua ajattelin, ja jos siinä olisi ollut muita erityisjippoja. Ärsyttää aina kivan kuvion/muun hienon jutun nähdessä alkaa arvailemaan ja kokeilemaan mitähän siinä mahdollisesti on ja monellako silmukalla se on tehty. Ei sovi mun hermoille, ei. Joten kiitoksia oikein paljon! :D

      Poista
    3. Ei kun sitten vaan puikoille sukat! Kotiin tultuani kurkkasin sukkia uudelleen ja korjaan ohjetta jonkin verran: Toisella puikolla neulo 5 oikein 1 nurin ja 6 oikein, kolmannella puikolla 6 oikein 1 nurin ja 5 oikein. Palmikko olikin tuplasti paksumpi eli 1 n 12 o 1 n ja se on puikoilla kaksi ja kolme, muilla neulotaan koko ajan oikeaa.

      Mulla menee aika usein hermot neuloessa, sillä mä aina lähden säätelemään valmiita ohjeita ja silmukat on miten sattuu ;)

      Poista
  2. NO siinäpä se..mitenkähän sitä osaisi olla vaan... Saapa nähdä, osataanko,kun remontti on valmistumaan päin. ;)
    Yleensä pitää kyllä mennä muualle rentoutumaan ja olemaan vain! Kummallista! Kun ei sillä kiireellä mitään tee! :D

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kun olis aina muka jotain tehtävää.. Mä ainakin keksin uutta tekemistä, vaikka kuinka on remontti jo valmiina.. Aina löytyy jotain uutta korjattavaa tai uusittavaa ;)

      Olet niin oikeassa, ei sillä kiireellä mitään tee! Mut ei taida osata olla ilmankaan.. ;)

      Kiitos sulle kans!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.