22. maaliskuuta 2013

Makuuhuoneessa

Meidän makuuhuoneesta on tullut varasto - hiljaa hiipien ja kuin varkain. Eräänä aamuna kyllästyin sitä katselemaan ja aloin järjestelemään tavaroita. Syy tavaroiden ajautumiselle makuuhuoneeseen on se, että meidän makuuhuoneemme on yläkerrassa vihoviimeinen huone ja siellä ei juurikaan päivisin vietetä aikaa. En mä ole pedannut sänkyäkään varmaan koko maaliskuussa, hävettää ihan myöntää.. 



Mutta nyt päätin ryhdistäytyä ja laittaa makuuhuoneen kerralla siistiksi ja nätiksi! Laitoin tavarat omille paikoilleen, osan kierrätykseen ja osan kaappiin,  kävin ostamassa kaksi rahapuuta yöpöytiä sulostuttamaan, vaihdoin lakanat, petasin sängyn, imuroin, pesin lattian ja pyyhin kaikki tasot. On täällä siis siivottu kuitenkin maaliskuun aikana.. ;) 


Menihän siihen tovi jos toinenkin, mutta nyt silmä ja mieli lepää. Olen ihan tarkoituksella pitänyt makuuhuoneen värimaailman hyvin vaaleana, vain muutama harmaa "väripilkku" on mahtunut mukaan. Viherkasvit tuovat mukanaan sopivasti raikkautta ja väriä vaaleaan tilaan - juuri riittävästi. Ja onhan tuolla tuo mun mäntypuinen kapiokirstukin rikkomassa kokovalkoista.


Miten musta tuntuu, että meillä on aina joku huone ihan rempallaan, yhden kun saat kuntoon, niin ne tavarat on melkein huomaamattomasti ajelehtineet toiseen. Ja taas aloitat alusta. :)

8 kommenttia:

  1. Eiks siitä omakotiasumisesta vähän niin sanota, että kun yhden paikan saat kuntoon, niin toinen repsottaa :) - vaikkakin siinä ehkä itse taloa tarkoitettiinkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinhän se taitaa olla, ihan joka suhteessa ainakin täällä meillä! ;)

      Poista
  2. Vai että "harmaa väripilkku" :D Hauskaa! Vain todellinen sisustaja voi sanoa noin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meiltä ei tosiaan löydy mitään väripilkkuja lapsen leluja lukuunottamatta, niin täytyy tehdä noista harmaista sellaisia ;)

      Poista
  3. Teillä on ihanan iso, valoisa ja kaunis makkari! Mä niin haaveilen, että olis tilaa sängyn molemmilla puolilla... nyt ollaan sellasessa nurkassa, ettei meinaa olla tilaa silläkään puolella millä sänky ei ole kiinni seinässä. Ja hei... meillä ei pedata sänkyä kuin joskus ja jouluna. Kuten varmaan olet nähnytkin kuvistani. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän makkari taitaa olla talon suurin huone, siksi sinne nurkkiin niin helposti jää lojumaan kaikkea varastoitavaa.. Ei ole meilläkään taas pedattu muutamaan päivään, helpompi illallakin vaan kömpiä sänkyyn, kun ei tarvitse käydä riisumaan päiväpeittoja ja tyynyjä! ;D

      Poista
  4. Onpa vaikea edes kuvitella kaunista, valoisaa makkarianne varastona :)
    Todellisuushan taitaa olla meillä jokaisella aika arkinen sekamelskoineen päivineen.
    Siivous- ja raivauspuuskien tuloksia on ihana päivittää oman blogin sivuille. Lopputuloksen iloa on mukava jakaa. Onnittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen valoisa varasto. ;) Oli kyllä ihanan puhdistavaa saada kaikki mahdolliset kestovaippapussit ja pojan pienten vaatteiden nyssäkät pois silmistä kaappiin. Tätä projektia voisi tosiaan kutsua raivauspuuskaksi!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.