4. marraskuuta 2012

Mitäs tähän pistäis?

Eilen iski opiskeluähky. Halusin tehdä pitkästä aikaa jotain käsilläni ja otinkin torkkupeiton ja virkkuukoukun esille. Lanka tietenkin loppui ja kaupastakaan ei lisää saanut. Aloinkin miettiä jo aloitettuja projekteja ja muistin siskoni esitelleen vuosi sitten neulottuja lasiastian/maljakon päällisiä. Ostin noita lasisia maljakoita jo viime syksynä tarkoituksenani tehdä niihin päälliset. Ne kuitenkin unohtuivat kaapin pohjalle, mutta nyt innostuin neulomaan niihin päälliset.


Tein perussukkaohjeen silmukkamäärällä 48 silmukkaa ja suunnittelin palmikkokuvion sopimaan silmukkamäärään. Toisenkin kuvion suunnittelin, mutta sitä en ehtinyt vielä aloittamaan. Lankana vaaleanharmaa Seitsemän Veljestä, toisen taidan tehdä valkoisena. Aikaa kului vain noin 3 tuntia, eli ovat suhteellisen nopeat tehdä!


Mä en vaan keksi, mitä siihen laittaisi. Olkoot siis tyhjillään. Joka tapauksessa se saa nököttää tuon Pentikin kranssin vieressä, sopivat söpösti yhteen :)

Lisäksi innostuin vähän tuunailemaan noita tuikkuja ja sain muutaman joululahjankin tehtyä. Hyvä minä, reipasta!



Liitutaulutarraan vielä hyvän joulun toivotukset rakkaalle ystävälle ja lahjan voi kääriä pakettiin. Mukaan laitoin muutaman vaniljan tuoksuisen tuikun, purkkia avatessa voi aistia hennon vaniljaisen tuoksun. 

8 kommenttia:

  1. Hieno päällinen maljakossa, uskaltaakohan tuossa polttaa tuikkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Ei varmaan uskalla, lasi on aika ohkaista. Mietin itse ihan samaa, mutta taidan jättää polttamatta.

      Poista
  2. Onpas kaunista <3

    Mulla menisi tuollaisen kutomiseen viikko :D Pitäiskin opetella ne palmikot uudelleen...tuossahan olisi tuollainen kiva pikkutyö, jolla harjoitella.

    Ferm Livingin vastaavassa palmikkolasimaljassa tuossa työpöydän kulmalla mä säilytän kyniä :)

    Ihanaa sunnuntai-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Maria, mä olen niin suuri palmikoiden ystävä, että ne menee jo rutiinilla, muistuu sullekin varmasti nopeasti mieleen. Kyniä mäkin mietin, mutta kun mulla on tosi suloinen Marimekon penaali niitä varten ;)

      Täytyykin käydä tsekkaamassa Ferm Livingin sivustot, kiitti vinkistä ja kiitos samoin!

      Poista
  3. Siihen kuule sopisi yksi lehtikuusen oksa. Aivan hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten sopisi, kiitos Outi! Huomenissa käytävä rapsaisemassa oksa kuusesta ;)

      Poista
  4. Siis niin ihana tuo villakuori!! Mä en kyllä osais tehdä. Muutenkin niin ihania kuvia sulla täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti osaisit, 48 silmukkaa sukkapuikoille ja vaikka netissä Käspaikan ohjeilla alan väkertämään ;) Kiitos Heli kauniista sanoistasi!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.