13. marraskuuta 2012

1 V.

Meillä oli viikonloppuna tärkeät juhlat, juhlistimme ihanan poikamme yksivuotispäivää perheen ja ystävien kesken. 



Tarjolla oli täytekakun lisäksi suklaakakkua, poroherkkutattipiirakkaa, vuohenjuustolohipiirakkaa ja cookie popseja. Tein elämäni ensimmäistä kertaa täytekakun ja se jopa onnistui, vaikka tuon sokerimassan käsittely ei ihan simppeliä mielestäni ollutkaan! Täytteenä oli vain mansikkaa ja banaania ja kostukkeena vettä, sillä halusimme päivänsankarinkin voivan maistaa sitä. Nuo ihanat Converset kakun päälle teki ystävämme, eikö olekin upeat?




Juhlien jälkeen olikin karu paluu arkeen edessä, minä palasin hetkeksi töihin miehen jäädessä isäkuukauden viettoon. Sunnuntain ja maanantain välinen yö meni valvoessa ja jännittäessä uutta työpaikkaa - tai sitten se oli se aamuherääminen, jota jännitin ;) Mukavaa töissä kuitenkin on ollut, tauko on tehnyt hyvää ja takki on taas täynnä, vanha tuttu innostus työhön on palannut.

Työniloa muillekin!

20 kommenttia:

  1. Jestas kun aika menee sukkelaan :D
    Onnittelut pienelle miehelle - ja sinulle työniloa !

    VastaaPoista
  2. Nam. Ja upeat tennarit! :) Onnea yksivuotiaalle, on ne pienet vaan niin niin rakkaita.

    VastaaPoista
  3. Ihanat popot! :) Blogissani on pieni tunnustus sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niihin aivan ihastunut! Ja kiitos, täytyy käydä kurkkimassa sun blogista, mitä kivaa siellä on!

      Poista
  4. Onnittelut 1-vuotiaalle pikkumiehelle!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut isolle pienelle pojalle <3

    Mun blogissa olisi sulle jotain ;-)

    -Tuija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso pieni poika kiittää ja kumartaa ;)

      Oi joi, mitäköhän kivaa sulla on mulle? Lähdenkin samantien katsomaan!

      Poista
  6. ONNEA 1 Veelle !! Ihanat tarjottavat. Söpöt tossut ystäväsi on kakun koristeeksi tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1 V. kiittää! Tarjottavat kyllä maistuivat vieraille, ja noita tossuja ihaili yksi jos toinenkin :)

      Poista
  7. Tähtilaivallinen onnea pikkuiselle :)
    Mukava oli löytää ulkoileva bloggaaja. Innostuin heti lukijaksi.
    Raikasta marraskuuta toivotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukaveri kiittää! Retkeillä tekisi mieli enemmänkin, vaeltaminen on nyt hetken tauolla. Kiva, kun jäit lukijaksi!

      Ja kiitos samoin, ensilunta kovasti odotellaan!

      Poista
  8. Onnea yksivuotiaalle ja työniloa sinulle! ♥ Tarjottavat näyttävät niin herkuilta, että melkein rupesi leivontasormet syyhyämään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meiltä molemmilta ja oli kyllä omasta mielestä herkulliset tarjottavat! Aloitko leipomaan?:)

      Poista
  9. Nytkö tuli 1v. Paljon onnea!
    t.Anna-L

    VastaaPoista
  10. Ihania syötäviä :) Ja kyllä minäkin mielelläni sinua jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä maistuivat, ei paljoakaan jäänyt rääppiäisille ;) Kiva, tervetuloa Katja!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.