6. lokakuuta 2014

Evolla kalsareita ikävä

Harvassa on viikot, joina ehdimme kahdesti notskireissulle. Maanantaina kävimme Nastolassa Lapakistossa notskeilemassa siskon kanssa ja sunnuntaina innostuimme ystäväperheen kutsusta lähtemään Evon Niemisjärvelle laavuilemaan. Evolla me on käyty paljon, mutta Niemisjärvellä viimeksi kävimme miehen kanssa kahdelleen - tai olihan tuo meidän poika mukana masussa silloin.

Meidän tuleva (toivottavasti) eräjormailija ihastelee maisemaa.



Sää oli sunnuntaina ihanan aurinkoinen mutta suht kirpakka ja notskilla hytistessäni tajusin kalsarikauden alkaneen. Ja kalsarithan tuovat mukanaan pipot, tumput ja pian talvirenkaatkin - ja toivottavasti ensilumenkin kuukauden sisällä. :)

Ensi viikonloppuna me toivottavasti päästään taas luonnonhelmaan niitä suppiksia metsästämään. Mä en nyt ollenkaan ymmärrä, missä ne on koko syksyn piileskelleet. Onko muut löytäneet suppiksia eli onko niitä ylipäätään?




4. lokakuuta 2014

Kukkasipulit

Ensimmäistä kertaa elämässäni sain otettua itseäni niskasta kiinni ennen kuin on liian myöhäistä ja hankittua kukkasipulit! Olipahan vaikea valita kaikista niistä ihanista tulppaaneista ja muista! Narsisseja pihalla kasvaa monessa paikassa, joten niitä en hankkinut lisää.  Tulppaaneja ei niinkään löydy, mutta en tällä kertaa ottanut mukaan yhtään tulppaanisipuliakaan. Ehkä toiste.


Löysin uuden tuttavuuden Plantsun sipulitaivaasta, lumikellon. Ihanan herkkä kukka ja sirot lehdet. Näitä oli otettava 50 sipulia, vaikka paikka oli hieman vielä auki. Tämä mun puutarhanhoito ei ole aina säntillistä ja suunnitelmallista, mutta tarvitseeko sen ollakaan. 


Jokakeväinen suuri rakkauteni krookuksiin sai minut nappaamaan kärryyn 40 krookuksen sipulia. Näitä ei vaan mun mielestä voi olla liikaa, tällä hetkellä niitä löytyy kymmenisen kappaletta perennapenkistä. Otin istutettavaksi kahdenlaisia krookuksia, King of Striped ja Jeanne d'Arc. 


Nyt on sipulit maassa ja jään malttamattomina odottamaan, miten niiden talven aikana käy. Vaikka sipuleille löytyikin tarkat paikat, menivät pussin jossain vaiheessa mulla ja pojalla sekaisin ja ne on nyt istutettu iloisesti sekaisin mikä mihinkin. Kivaa oli kyllä puuhastella taaperon kanssa istutuspuuhissa, kukkasipulien pudottaminen reikään oli just sopivan innostavaa touhua pikkuiselle.

Minä toivon kaunista kukkamerta kevään alkuun, toivottavasti toive toteutuu.

30. syyskuuta 2014

Arkivapaalla

Työnantaja tarjosi mahdollisuutta ottaa palkatonta vapaata ja tartuin tarjoukseen. Mun työssä ei yleensä ole arkivapaita, joten pitihän tätä kokeilla. Pojan kanssa vietetään siis kaksi päivää laatuaikaa, nautitaan kiireettömistä aamuista ja ulkoillaan. Ilman sitä arjen jatkuvaa kiirettä ja tohinaa.

Päiväuniajat mä päätin pyhittää neulomiselle. Pojalle on valmistumassa vihdoinkin Novitan ohjeilla neuletakki ja itselleni vielä hieman enemmän kesken oleva pitsitunika. 



Kyllä tällaiset ekstrapäivät lapsen kanssa on niin ihania, näitä välillä kiireisessä arjessa kaipaa tosi paljon. Ja säätkin on niin kohillaan meidän minilomalla! Eilen nautittiin siskon seurasta ja kauniista aamupäivästä Lapakistossa makkaraa paistaen ja ulkoillen. Poikakin jaksoi hienosti tehdä 2 kilometrin patikoinnin metsäisillä poluilla - löytyipä matkan varrelta temppuratakin pitkospuiden muodossa. 


Tänään ohjelmassa on reissu Plantageniin tutkailemaan kukkasipulitarjontaa, jospa niitä saisi tänä syksynä maahan kevättä sulostuttamaan. Myös muutama kuunlilja odottaa pihalla jakamista, puutarhapuuhat taitavat pitää tänään (ja loppuviikosta) meidät kiireisinä!

Nyt aamupuuron keittoon ja päivä vauhtiin!


28. syyskuuta 2014

Ihana uuvuttava arki

Kuuden päivän työviikon jälkeen olo on hieman uupahtanut. Olo on juuri sellainen, että ollaan kotosalla, tehdään hyvää ruokaa ja saunotaan ajan kanssa. Tässä ja nyt on aika ihana vaan olla, katsella ympärilleen ja aina väliin neuloa muutama silmukka.



Mun on ehkä kipaistava myös hetkeksi sienimetsään, sillä sää on aivan mielettömän kaunis. On koko viikon tehnyt mieli lähteä katsomaan, josko niitä suppiksia jo löytyisi jostain. Tekee mieli kermaista suppilovahverokeittoa ja siihen sivuun lämpimiä sämpylöitä. 


Ei kai sitä sunnuntaihin muuta tarvitsekaan. Lepoa, rentoutumista ja ulkoilmaa. Ja ennen kaikkea sitä, ettei tarvitse yhtenä päivänä viikossa lähteä yhtään mihinkään. Kylliksi luksusta yhdelle päivälle.

23. syyskuuta 2014

Siskon stailaama

Sisustuskärpänen on ollut tässä hektisessä uuden arjen harjoittelussa aivan kadoksissa, tavaraa on kerääntynyt erinäisiksi kasoiksi ympäri kotia. Eivät ne kasat paljon ole häirinneet, mutta eivät ole myöskään innostaneet kuvailemaan kotona. 

Onneksi on sisko, joka pyynnöstäni kävi tiukalla kädellä karsimaan tavaraa olohuoneesta ja somistamaan. Mitään uutta ei ostettu, vaan somistus hoidettiin kaikella mahdollisella, mitä varastoista löytyy. Oliivipuu tuotiin portailta sisään ja lyhtyjä kannettiin muista huoneista ja terassilta.



Ensin epäilimme miehen kanssa, että nuo lyhdyt saavat kovaa kyytiä juniorin mopoväylällä, mutta siinä ne ovat jo monta päivää saaneet seistä rauhassa. Ja hyvä niin, ne näyttää just tuossa just hyvältä.


Pahin alkurykäys alkaa olla uudessa duunissa hiljalleen takanapäin enkä enää kaadu jokaisen päivän päätteeksi nääntyneenä sohvalle. En ainakaan ihan jokaisena päivänä, heh.


9. heinäkuuta 2014

Sohva terassille

Laajensimme tällä viikolla terassia kahdeksalla neliöllä, sillä toiveena oli saada ruokailuryhmän lisäksi sohvaryhmä. Haaveissa laajennus on ollut viime kesästä lähtien ja nyt lomalla siihen tuntui olevan motivaatiota ja aikaa.


Jo keväästä lähtien olin katsellut huonekaluliikkeiden sohvavalikoimia sillä silmällä laajennusosa mielessä. Katselin lähinnä polyrottinkisohvia, mutta mies ei niihin lämmennyt ollenkaan. Tarjolla oli myös näitä  miehen silmää miellyttäviä metallisia vaihtoehtoja, mutta hinta vain oli aika suurena esteenä - kuusisataa euroa tuollaisesta sohvasta oli liian paljon meidän budjettiin.. Päätimme lähteä laajennuksen valmistuttua katselemaan Iskun tehtaanmyymälän tarjontaa ja siellä tämä Lazio-sohva odotti noutajaansa lähes 70 %:n alessa. Siihen ja alessa olleeseen Lazion pöytään menikin sitten viimeiset lomarahat, nyt sitten vaan loppuloma makoillaan terdellä ja chillaillaan. :)



Innostuimme samassa tohinassa öljyämään vihdoin terassinkin Teknoksen Woodex Oililla, joka oli valmiiksi harmaaksi sävytetty. Sekin oli paikallisessä Värisilmässä melkein puoleen hintaan, joten alehaukka oli tuonkin ostoksen suhteen erittäin tyytyväinen itseensä. Väri osui nappiin, vaikka on ehkä hieman vaaleampi, kuin olin ajatellut. Terassin pesu olikin aikamoinen urakka homepesuineen ilman painepesuria, mutta tulipahan tehtyä ja muutama kalori poltettua hangatessa ja vettä juosten hakiessa..

Terassin vanha osa oli pakko öljytä, mutta uutta osaa ei vielä voi, joten tällaiselta tämä terassi nyt sitten kokonaisuudessaan näyttää tämän kesän. No, ehkä syksymmällä tai viimeistään ensi keväänä väri on yhtenäisempi.


Aivan ihanaa, että meillä on vihdoinkin ihana oleskelupaikka pihalla, tänäänkin nautittiin kauniista kesäpäivästä ystävien kanssa grillaten ja lasten leikkejä seuraillen. On myös testattu, että uudella isommalla terassilla mahtuu ajelemaan mopolla ja paloautolla.


29. kesäkuuta 2014

Pitsineuletta puikoilla

Mä en ole koskaan neulonut näin paljon kesällä. Kylmät sateiset säät saavat pysyttelemään sisätiloissa ja pojan päikkärien aikana olen ottanut omaa aikaa puikkojen ja langan parissa.


Ihastuin Novitan eräässä lehdessä olevaan pitsitunikaan ja kipaisin ostamaan harmaata Novitan Miamia. Ihanan tuntuista puuvillalankaa ja nelosen puikoilla työ edistyy kivaa tahtia. Tässä vaiheessa alan kyllä olla ihan täynnä tuota pitsineuletta, pian alkaa onneksi tasaisen tappava oikein neulottu osio.




Ehkä tämä töiden alkuun mennessä on valmiina, ellei aurinkoiset kesäpäivät jossain vaiheessa palaa ja puutarhatyöt kutsuvat taas.




27. kesäkuuta 2014

Ihan ite tein

Osallistuin Marttojen järjestämälle betonikurssille toukokuun lopussa ja innostuin tekemään muutaman tuikkukipon ja kattilanalusen. 




Näistä tuli vähän rouheampia kuin oli alkujaan ajatus, mutta ihan kivoja nuo ovat ensimmäisiksi tekeleiksi. Olin laiska siivilöimään betonijauhosta kiviä pois, ensi kerralla voisin kokeilla siivilöintiä joihinkin töihin. Tätä on siis kokeiltava toistekin!

Kokeilulistalla ovat raparperinlehden avulla tehtävät laatat pihaan ja korkeammat tuikkukipot Pringles-paketin avulla. Betoniset raparperinlehdet sopisivat loistavasti tuonne perennapenkin taakse noiden neliön mallisten tilalle. Tänä kesänä ei enää onnistu, sillä kaikki raparperit on jo paremmissa suissa, mutta ensi keväänä sitten.


Vaikka nuo betonihärpäkkeet eivät kaupassa kauheita maksakaan, niin oli kyllä niin hauskaa puuhaa, että kokeiltava on uudestaan. Nyt vaan kaikki mahdolliset jogurttikipot säilöön ja chipsejä ostamaan! :)

Mut nyt tää mamma käy pakkaamaan, edessä on tyttöjen reissu Himokselle ja Iskelmäfestareille, jihuu! Kaija Koota ja Mattia ja Teppoa tiedossa, toinen jihuu!

Mukavaa viikonloppua sulle!




17. kesäkuuta 2014

Vettä, lunta ja tuulta

Tänään on satanut vettä, lunta ja rakeita sekä tuullut kovaa. Näissä sateisissa ja harmaissa päivissä on kuitenkin oma tunnelmansa ja innostuinkin pitkästä aikaa kuvailemaan ulkosalla näitä meidän ihania kallioita. 



Meillä oli ylimääräisenä muutama betonilaatta ja olen pohdiskellut jo jonkin aikaa, mihin ne voisi laittaa. Perennapenkin, jonkun pensaan (tuossa vuorenkilpien vasemmalla puolella, tunnistaako joku?) ja vuorenkilpien välistä kuljemme kallioille ja tuossa polulla kasvaa jos mitä rikkakasvia. Kaivelin ne siitä pois ja laitoimme tilalle laatat. Rajaa kivasti perennapenkkiäkin, ei tuo lapsikaan eksy selkeältä polulta ehkä niin helposti penkkiin hyppelehtimään.




Tästä vinkkelistä en ole vähään aikaan pihaa kuvannutkaan - en ole kyllä varma, olenko koskaan kuvaillut. Edellisen asukkaan jäljiltä kallioilla ja kallioiden edessä kasvaa paljon kaikkea kaunista, tämä emäntä ei vielä ole kaikille näillekään nimeä löytänyt.



Loppuilta jatkuu sisätiloissa, taidan lähteä hakemaan puita ja laittaa takkaan tulet. Nyt on sellainen takkatulen ja kynttilöiden kaipuu keskellä kesää.

16. kesäkuuta 2014

Kirjat hyllylle

Näin eräässä sisustuslehdessä kuvan kirjoilla täytetyistä tauluhyllyistä ja päätin kokeilla ideaa kotona. Muutaman viikon kirjat ovat hyllyämme koristaneet ja kovasti tykkään. Hyvä puoli tässä on myös se, että kirjat ovat näkyvillä eivätkä piilossa kaapissa, jolloin niihin helpommin tarttuukin. Tuossa on siis jonkinlainen vaihtuva kirjanäyttely, nyt hyllyä koristaa lukuvuoroon seuraavaksi tulevat kirjat. Yllättävän paljon olen viime vuosina hamstrannut kirjoja ehtimättä kuitenkaan lukea niistä yhtäkään. 


Nämä kirjat olen jo lukenut, olen suorastaan ahminut kirjoja koko loman alun - satuin valitsemaan tosi mielenkiintoisia opuksia heti loman alkuun. Me ollaan nimittäin aloiteltu loma reippaasti sairastellen pari viikkoa kaikki vuorotellen, huoh.. Mutta hyvää tässä sisällä olossa on ollut se, että on ehtinyt lukea. Mä en ole vuosiin lukenut kahdessa viikossa näin montaa sivua näin vauhdikkaasti. Seuraavaksi eli tänään illalla miehen katsoessa jalkapalloa pääsee käsittelyyn Virpi Hämeen-Anttilan Päivänseisaus. Sekin ostettu jo raskaana ollessa kirjamessuilta. 


Pojan kanssa on luettu näitä ihania Hanhiemon loruja.


Myös neulomaan olen ehtinyt enemmän kuin aikoihin, nyt on työn alla pojalle villatakki.


Kyllähän tämä aika lailla lomalta tuntuu, vaikka vielä tuntuu valvotut yöt puolikuntoisella. Taas täällä sadetta pidellään sisätiloissa, nakkikeitto kiehuu hellalla, Kimbleä pelaillaan ja pikkuautot saa kyytiä. Just sopivaa lomapuuhaa.