23. syyskuuta 2014

Siskon stailaama

Sisustuskärpänen on ollut tässä hektisessä uuden arjen harjoittelussa aivan kadoksissa, tavaraa on kerääntynyt erinäisiksi kasoiksi ympäri kotia. Eivät ne kasat paljon ole häirinneet, mutta eivät ole myöskään innostaneet kuvailemaan kotona. 

Onneksi on sisko, joka pyynnöstäni kävi tiukalla kädellä karsimaan tavaraa olohuoneesta ja somistamaan. Mitään uutta ei ostettu, vaan somistus hoidettiin kaikella mahdollisella, mitä varastoista löytyy. Oliivipuu tuotiin portailta sisään ja lyhtyjä kannettiin muista huoneista ja terassilta.



Ensin epäilimme miehen kanssa, että nuo lyhdyt saavat kovaa kyytiä juniorin mopoväylällä, mutta siinä ne ovat jo monta päivää saaneet seistä rauhassa. Ja hyvä niin, ne näyttää just tuossa just hyvältä.


Pahin alkurykäys alkaa olla uudessa duunissa hiljalleen takanapäin enkä enää kaadu jokaisen päivän päätteeksi nääntyneenä sohvalle. En ainakaan ihan jokaisena päivänä, heh.


2 kommenttia:

  1. Me solmittiin junnun kanssa diili, että lyhdyt saa olla siinä ja hän itse testasi ettei ne ole tiellä :) <3
    Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpä on loistava diili! Tätskällä taitaa olla jokin salaperäinen ote tuohon uhmikseen, mä en jostain kumman syystä saa tehtyä tuommoisia diilejä.. ;)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.