14. toukokuuta 2013

Koru ja skumppapullo

Ihana äitienpäivälahjani. Toive kuultiin ja se toteutettiin, kiitos. Ihanan yksinkertainen ja kuitenkin niin suurella merkityksellä.


On kai turha sanoa, että tästä tuli uusi lempikoruni.

Täällä on tänään ollut erään kirjeen ansiosta aivan mahtipäivä! Me on kilistelty tänään skumppaa - ensi vuonna tämä rouva opiskelee yliopistossa itselleen toisen pätevyyden! Ja aloittaa uudessa duunissakin - meni koko paletti uusiksi kerralla ja kunnon rysäyksellä! 

Joskus elämästä vaan saa enemmän irti, kun uskaltaa päästää irti tutusta ja turvallisesta, heittäytyä ja kurotella unelmiaan.

Skååål!

12 kommenttia:

  1. Onnittelut ;)
    Ja koru on kaunis, sopivan simppeli, ajaton!

    VastaaPoista
  2. Voi onnea!!! Sulla on uusi ihana seikkailu edessä! Ihan kateeksi käy! Tuollaiset kunno muutokset saa itsensä tuntemaan niin nuoreksi. Ihan kuin silloin joskus teininä, kun koko elämä oli edessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikkailua pukkaa kyllä ihan urakalla, hui! Välillä tekee hyvää poistua omalta mukavuusalueeltaan ja olo on kuin nuorella varsalla kesälaitumella!;)

      Poista
  3. Onnea!! Mä itse haaveilen koko ajan heittäytymisestä, mutta nykyisen sairaskuvion vuoksi vakityöpaikan turvallisuutta vaan ei uskalla vaihtaa. :)

    Koru on todella kaunis. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuota on tullut pohdittua kohta kaksi vuotta, eli ei ihan yhtäkkisestä heittäytymisestä ole kyse. Mutta hyvää tekee. Toki kannattaa aina ottaa huomioon muutkin tekijät - ehkä jossain vaiheessa säkin olet sellaisessa tilanteessa, että voit heittäytyä. ;)

      Poista
  4. Mahtavaa, onnea! sulle ois haasta mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Miia! Ja kiitos haasteestakin, käynpä kurkkaamassa! :)

      Poista
  5. Hienoa, paljon onnea! Uudet haasteet pitävät virkeänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oona ja olet ihan oikeassa. Olen lukenut itseni kandiksi tässä äitiysvapaallani ja on kyllä pitänyt tämän naisen virkeänä ja aivot toiminnassa! Vielä jaksaa, opiskelu on kivaa! :)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.