17. syyskuuta 2012

Opiskeluintoa

Olen pitänyt neljä kuukautta taukoa opinnoissani ja jo hetken aikaa on poltellut kovasti aloittaa aineopinnot. Lähikaupungeissa ei ole yliopistoa ja yhteistyöoppilaitoksiin ei tullut ryhmiä, joten aloin olla jo epätoivon partaalla. Ystäväni vihjeestä olin suoraan yhteydessä avoimeen yliopistoon ja nyt on ensimmäinen etäopiskelupaketti tilattuna. 


Monimuoto-opiskeluna suoritan tänä lukuvuotena erityispedagogiikan aineopinnot, perusopinnot suoritin vanhempainvapaalla. Päikkäreiden aikaan täällä siis jatketaan taas opiskelua, eli 3 tuntia joka päivä tiukkaa esseen vääntöä ja tenttiin lukua. Ensin ajattelin pitää tämän hoitovapaan taukoa opiskelusta, mutta jo neljässä kuukaudessa huomasin kaipaavani sitä niin paljon, että oli pakko jatkaa - erityispedagogiikka on vienyt tämän naisen mukanaan. 


Kuvat meidän perheen ensimmäiseltä yhteiseltä laavuretkeltä. Makkaraa ja lettuja nuotiolla, nam! 

Blogi jää nyt vähemmälle huomiolle, mutta kyllä täällä varmasti aina silloin tällöin pyörähdetään ;) 

Kirpsakkaa syyskuuta sinulle!

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä opiskeluun :) Itse suoritin erikoistumisopintoni kotona ollessa ja oli hiukan hankalaa, kun neiti nukkui 30 minuutin päikkäreitä pahan refluksin takia. Sain, kuin sainkin opinnot päätökseen mutta hulluuden partaalla käytiin ja olen vannonut itselleni, että, jos meille toinen lapsi vielä siunaantuu (refluksin todennäköisyys suuri) en varmasti aseta itselleni mitään tavoitteita, jotka on sitten pakko aikataulussa toteuttaa! Sori tää hirveä purkaus, tuli vaan vanhat (ei niin hehkeät) ajat mieleen :)

    Tsemppiä kuitenkin sulle, tämä on varmasti sinua varten, kun olet opiskelua ikävöinyt :) Ja toivottavasti kuitenkin välillä piipahdat blogissakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna tsempeistä, niitä varmasti jossain vaiheessa tarvitaan! Ja saa täällä purkautua ;) Kyllä mäkin olin viime talvena jossain vaiheessa tosi väsynyt, sovin silloin vaan proffan kanssa suorituksista - joustoa löytyy onneksi aina vähän. Nyt mulla on opinto-oikeus kaksi vuotta, vaikka yhdessä vuodessa ajattelin rykäistä. Jos alkaa puuduttaa, niin venyy vaan opiskelut. En halua iltoja ja perheen yhteistä aikaa kauheasti opiskeluun käyttää, mutta joskus niinkin varmasti käy.

      Ei täältä varmaan kokonaan malta pois olla, on tähän vähän jo koukkuun ehtinyt jäädä ;)

      Poista
  2. Ohhoh, rautainen mimmi olet :) Minusta ei olisi opiskelemaan tässä kotona ollessa, kyllä elämä ipanan kanssa on niin intensiivistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, siitä rautaisuudesta en tiedä ;) Muutama tunti päivässä omaa aikaa, jonka olen yleensä tähän blogien lueskeluun ja kirjoittamiseen käyttänyt, riittää mukavasti hiljaisessa tahdissa opiskeluun. On meilläkin paljon niitä suhteellisen intensiivisiä päiviä, jolloin ei todellakaan ole aikaa kirjan aukaisemiseen!

      Poista
  3. Ihan loistojuttu! Ja hei, aina löytyy apua jos vaikka tarvitset opintojesi takia lisävapaata!! ;)

    - Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen aivan innoissani, että sain asian järjestymään! Kiitos kaunis ;)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.