9. syyskuuta 2012

Mehua ja sosetta

Tämä viikonloppu on taas mennyt omenasavotassa, on keitelty mehua ja sosetta ihan urakalla. Viime vuonna olin niin maani myynyt, kun niitä omenoita ei tullut, joten nyt nautin täysin rinnoin tästä savotasta! Meillä kylläkin on mehua ja sosetta jo pakastin ihan täynnä (nyt se on siis melkein kukkuroillaan..), nyt on vaan pakko alkaa lahjoittaa noita omenoita, toinen puu alkaa vasta antaa satoa :)

Sain Onnenomenia-blogista haasteen, jossa tulee kertoa itsestään seitsemän asiaa ja sen jälkeen jakaa haastetta eteenpäin. 


Tämän tunnustuksen sain Allidaalia-blogista. 


1. Linkitä tunnustuksen antaja !
2. Liitä tunnustus blogiisi.
3. Kerro 7 asiaa itsestäsi.
4. Jaa tunnustus eteenpäin 5 bloggaajalle.
5. Ilmoita heille !

Kiitos kaunis haasteista, näitä on mukava vastaanottaa!

Syksyisiä sadonkorjuuseen liittyviä asioita tällä kertaa, ajatukset kun pyörivät täysin marjastuksen, sienestyksen ja omenasadon ympärillä.



1. Rakastan syksyä, sadonkorjuun aikaa.
2. Menen sienimetsässä ihan sekaisin, järki häviää ja ahnehdin ihan liikaa - sieniä kuivataankin sitten ympäri vuorokauden.
3. Perunat puolestaan on vielä nostamatta, onkohan ne enää syötäviäkään..
4. Kahtena vuotena meillä on ollut kasvimaassa maa-artisokkaa, mutta sekin unohtui maahan viime syksynä..
5. Sain kerättyä kaikki marjapuskat tyhjiksi, jei!
6. Polttelee ihan kauheasti lähteä suppismetsään, vaikka viime vuodelta on kuivattuja vielä vaikka kuinka paljon.
7. Ostin tänä syksynä ensimmäisen ihkaoman mehumaijan ja se on porissut tiuhaan tahtiin!

En jaa haastetta ja tunnustusta tällä kertaa eteenpäin kellekään tietylle, vaan sen saa ottaa mukaansa kuka vaan täällä kävijä!







2 kommenttia:

  1. Perunat kannattaa vielä nostaa :)

    Meilläpäin sienet ovat ihan matojen syömiä :( Meinasin tänäsyksynä mennä elämäni ekaa kertaa sienimetsään sienet tuntevan työkaverin kanssa, mutta menemättä jää em. ongelman vuoksi. Pah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun siis nostotalkoisiin ;)

      On ne meilläkin matojen syömiä, orakkaista lähti puolet suoraan kompostiin :( Mutta suppikset on yleensä aika puhtaita ja niiden kausihan on vasta aluillaan - niitä kannattaa lähteä hakemaan kosteista rinteistä!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.