4. lokakuuta 2010

Miesten hommia


Reippaana tyttönä vuokrasin lattian hiomakoneen ja sain hyvät neuvot vuokraamosta sen käyttämiseksi. Ensimmäisen viiden minuutin ajan voi kuulemma tuntua, että konetta ei voi hallita, mutta kyllä se siitä. Kone näytti aika pelottavalta, mutta vuokraamon miehen innoittamana ja rohkaisemana kytkin sen kiinni ja painoin napista..




Huonostihan siinä kävi. Kone heitti minut karmin kautta seinään, mistä muistona edelleen kipeä käsivarsi, turvonnut peukalo ja valtava mustelma. En kuitenkaan lannistunut ensimmäisestä kerrasta vaan otin kunnon haara-asennon ja kävin uudestaan toimeen. Nyt kävi vielä huonommin. Se kone lähti ilmalentoon, siis oikeesti ilmaan. Lennätti minutkin makkarista olkkariin ja päätyi kyljelleen olkkarin lattialle. Apua! 
 



Soitin samantien siskolle ja hän tahtoi vuorostaan kokeilla. Taas otettiin kunnon haara-asento, minä menin keittiöön turvallisen välimatkan päähän ja painettiin napista. Lennätti siskonkin seinään ja taisi siinä rannekin vähän nyrjähtää. Kyllä meitä nauratti, pissat meinasi olla housussa..

Päätimme antaa periksi, mutta siskon mies tahtoi vielä kokeilla. Nyt siirtyi siskokin keittiön puolelle turvaan ja mies otti tiukan haara-asennon. Ja yrittihän se kone miestäkin heittää vaan kohtasi voittajansa. Ja me totesimme siskon kanssa, että on edelleen miesten hommia, vaikka emme sitä helposti myönnäkään ;) Mutta kyllä me naurettiin, videolle ne pyöräytykset olisi pitänyt saada!


Huomenna lattia saa pintaansa puukittiä ja uudet seinälevyt tasoitetta. Jee, siellä oikeasti alkaa tulla tulosta!


7 kommenttia:

  1. Hih!! On se oikeesti vaan niin että ihan kaikkeen ei ees sitkeät naiset pysty, kun ei vaan poweri riitä hauiksessa. Onneksi sait kuitenkin nyt miehen tekemään ton homman ettei jääny pelkälle mustelma-asteelle. =D

    VastaaPoista
  2. Selkää juilii, rannetta särkee ja leuan mustelma vaan komistuu päivä päivältä, mutta oli meillä vaan hauskaa! Naurulihakset on vieläkin kipeinä kaikesta siitä räkätyksestä. Hauskat kotivideot menetti niin loistavaa matskua, kun videokameraa ei ollut mukana tallentamassa kauhun hetkiä ;)

    Ei muuta kun otetaan uusiksi sitten kun on meidän lattian vuoro. Vielä on varaa haara-asentoa laajentaa, jospa se sitten pysyisi hanskassa.

    VastaaPoista
  3. =D =D olipa hersyvä kuvaus, onneksi ei käynyt pahemmin. Pisteet kuitenkin hyvästä yrityksestä!

    VastaaPoista
  4. Juu, meidän perheen naiset ei anna ihan äkkiä periksi ;D Oli kyllä sellainen apparaatti, että en toiste edes harkitse tarttuvani sen sarviin..

    Siskon mies on mun sankari!

    VastaaPoista
  5. Niin munkii! Vaikka aika hersyvät naurut ne miehenki steppiaskeleet synnytti :D Pääasia kuitenkin että pysyi hanskassa ja kiinni lattiassa.

    VastaaPoista
  6. Haha voin vaan kuvitella :D Mahtoi olla messevän näköistä :D

    VastaaPoista
  7. Hih!
    Ehkä juuri siksi meillä portaiden hionta odottaa (yhä!) että metsiemme mies kotiutuu...ei silti, ettei mulla muka olisi taitoja, voimat vaan kaiketi puuttuu ;D

    Mukavia remppahetkiä sinne, kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.