23. syyskuuta 2014

Siskon stailaama

Sisustuskärpänen on ollut tässä hektisessä uuden arjen harjoittelussa aivan kadoksissa, tavaraa on kerääntynyt erinäisiksi kasoiksi ympäri kotia. Eivät ne kasat paljon ole häirinneet, mutta eivät ole myöskään innostaneet kuvailemaan kotona. 

Onneksi on sisko, joka pyynnöstäni kävi tiukalla kädellä karsimaan tavaraa olohuoneesta ja somistamaan. Mitään uutta ei ostettu, vaan somistus hoidettiin kaikella mahdollisella, mitä varastoista löytyy. Oliivipuu tuotiin portailta sisään ja lyhtyjä kannettiin muista huoneista ja terassilta.



Ensin epäilimme miehen kanssa, että nuo lyhdyt saavat kovaa kyytiä juniorin mopoväylällä, mutta siinä ne ovat jo monta päivää saaneet seistä rauhassa. Ja hyvä niin, ne näyttää just tuossa just hyvältä.


Pahin alkurykäys alkaa olla uudessa duunissa hiljalleen takanapäin enkä enää kaadu jokaisen päivän päätteeksi nääntyneenä sohvalle. En ainakaan ihan jokaisena päivänä, heh.


9. heinäkuuta 2014

Sohva terassille

Laajensimme tällä viikolla terassia kahdeksalla neliöllä, sillä toiveena oli saada ruokailuryhmän lisäksi sohvaryhmä. Haaveissa laajennus on ollut viime kesästä lähtien ja nyt lomalla siihen tuntui olevan motivaatiota ja aikaa.


Jo keväästä lähtien olin katsellut huonekaluliikkeiden sohvavalikoimia sillä silmällä laajennusosa mielessä. Katselin lähinnä polyrottinkisohvia, mutta mies ei niihin lämmennyt ollenkaan. Tarjolla oli myös näitä  miehen silmää miellyttäviä metallisia vaihtoehtoja, mutta hinta vain oli aika suurena esteenä - kuusisataa euroa tuollaisesta sohvasta oli liian paljon meidän budjettiin.. Päätimme lähteä laajennuksen valmistuttua katselemaan Iskun tehtaanmyymälän tarjontaa ja siellä tämä Lazio-sohva odotti noutajaansa lähes 70 %:n alessa. Siihen ja alessa olleeseen Lazion pöytään menikin sitten viimeiset lomarahat, nyt sitten vaan loppuloma makoillaan terdellä ja chillaillaan. :)



Innostuimme samassa tohinassa öljyämään vihdoin terassinkin Teknoksen Woodex Oililla, joka oli valmiiksi harmaaksi sävytetty. Sekin oli paikallisessä Värisilmässä melkein puoleen hintaan, joten alehaukka oli tuonkin ostoksen suhteen erittäin tyytyväinen itseensä. Väri osui nappiin, vaikka on ehkä hieman vaaleampi, kuin olin ajatellut. Terassin pesu olikin aikamoinen urakka homepesuineen ilman painepesuria, mutta tulipahan tehtyä ja muutama kalori poltettua hangatessa ja vettä juosten hakiessa..

Terassin vanha osa oli pakko öljytä, mutta uutta osaa ei vielä voi, joten tällaiselta tämä terassi nyt sitten kokonaisuudessaan näyttää tämän kesän. No, ehkä syksymmällä tai viimeistään ensi keväänä väri on yhtenäisempi.


Aivan ihanaa, että meillä on vihdoinkin ihana oleskelupaikka pihalla, tänäänkin nautittiin kauniista kesäpäivästä ystävien kanssa grillaten ja lasten leikkejä seuraillen. On myös testattu, että uudella isommalla terassilla mahtuu ajelemaan mopolla ja paloautolla.


29. kesäkuuta 2014

Pitsineuletta puikoilla

Mä en ole koskaan neulonut näin paljon kesällä. Kylmät sateiset säät saavat pysyttelemään sisätiloissa ja pojan päikkärien aikana olen ottanut omaa aikaa puikkojen ja langan parissa.


Ihastuin Novitan eräässä lehdessä olevaan pitsitunikaan ja kipaisin ostamaan harmaata Novitan Miamia. Ihanan tuntuista puuvillalankaa ja nelosen puikoilla työ edistyy kivaa tahtia. Tässä vaiheessa alan kyllä olla ihan täynnä tuota pitsineuletta, pian alkaa onneksi tasaisen tappava oikein neulottu osio.




Ehkä tämä töiden alkuun mennessä on valmiina, ellei aurinkoiset kesäpäivät jossain vaiheessa palaa ja puutarhatyöt kutsuvat taas.




27. kesäkuuta 2014

Ihan ite tein

Osallistuin Marttojen järjestämälle betonikurssille toukokuun lopussa ja innostuin tekemään muutaman tuikkukipon ja kattilanalusen. 




Näistä tuli vähän rouheampia kuin oli alkujaan ajatus, mutta ihan kivoja nuo ovat ensimmäisiksi tekeleiksi. Olin laiska siivilöimään betonijauhosta kiviä pois, ensi kerralla voisin kokeilla siivilöintiä joihinkin töihin. Tätä on siis kokeiltava toistekin!

Kokeilulistalla ovat raparperinlehden avulla tehtävät laatat pihaan ja korkeammat tuikkukipot Pringles-paketin avulla. Betoniset raparperinlehdet sopisivat loistavasti tuonne perennapenkin taakse noiden neliön mallisten tilalle. Tänä kesänä ei enää onnistu, sillä kaikki raparperit on jo paremmissa suissa, mutta ensi keväänä sitten.


Vaikka nuo betonihärpäkkeet eivät kaupassa kauheita maksakaan, niin oli kyllä niin hauskaa puuhaa, että kokeiltava on uudestaan. Nyt vaan kaikki mahdolliset jogurttikipot säilöön ja chipsejä ostamaan! :)

Mut nyt tää mamma käy pakkaamaan, edessä on tyttöjen reissu Himokselle ja Iskelmäfestareille, jihuu! Kaija Koota ja Mattia ja Teppoa tiedossa, toinen jihuu!

Mukavaa viikonloppua sulle!




17. kesäkuuta 2014

Vettä, lunta ja tuulta

Tänään on satanut vettä, lunta ja rakeita sekä tuullut kovaa. Näissä sateisissa ja harmaissa päivissä on kuitenkin oma tunnelmansa ja innostuinkin pitkästä aikaa kuvailemaan ulkosalla näitä meidän ihania kallioita. 



Meillä oli ylimääräisenä muutama betonilaatta ja olen pohdiskellut jo jonkin aikaa, mihin ne voisi laittaa. Perennapenkin, jonkun pensaan (tuossa vuorenkilpien vasemmalla puolella, tunnistaako joku?) ja vuorenkilpien välistä kuljemme kallioille ja tuossa polulla kasvaa jos mitä rikkakasvia. Kaivelin ne siitä pois ja laitoimme tilalle laatat. Rajaa kivasti perennapenkkiäkin, ei tuo lapsikaan eksy selkeältä polulta ehkä niin helposti penkkiin hyppelehtimään.




Tästä vinkkelistä en ole vähään aikaan pihaa kuvannutkaan - en ole kyllä varma, olenko koskaan kuvaillut. Edellisen asukkaan jäljiltä kallioilla ja kallioiden edessä kasvaa paljon kaikkea kaunista, tämä emäntä ei vielä ole kaikille näillekään nimeä löytänyt.



Loppuilta jatkuu sisätiloissa, taidan lähteä hakemaan puita ja laittaa takkaan tulet. Nyt on sellainen takkatulen ja kynttilöiden kaipuu keskellä kesää.

16. kesäkuuta 2014

Kirjat hyllylle

Näin eräässä sisustuslehdessä kuvan kirjoilla täytetyistä tauluhyllyistä ja päätin kokeilla ideaa kotona. Muutaman viikon kirjat ovat hyllyämme koristaneet ja kovasti tykkään. Hyvä puoli tässä on myös se, että kirjat ovat näkyvillä eivätkä piilossa kaapissa, jolloin niihin helpommin tarttuukin. Tuossa on siis jonkinlainen vaihtuva kirjanäyttely, nyt hyllyä koristaa lukuvuoroon seuraavaksi tulevat kirjat. Yllättävän paljon olen viime vuosina hamstrannut kirjoja ehtimättä kuitenkaan lukea niistä yhtäkään. 


Nämä kirjat olen jo lukenut, olen suorastaan ahminut kirjoja koko loman alun - satuin valitsemaan tosi mielenkiintoisia opuksia heti loman alkuun. Me ollaan nimittäin aloiteltu loma reippaasti sairastellen pari viikkoa kaikki vuorotellen, huoh.. Mutta hyvää tässä sisällä olossa on ollut se, että on ehtinyt lukea. Mä en ole vuosiin lukenut kahdessa viikossa näin montaa sivua näin vauhdikkaasti. Seuraavaksi eli tänään illalla miehen katsoessa jalkapalloa pääsee käsittelyyn Virpi Hämeen-Anttilan Päivänseisaus. Sekin ostettu jo raskaana ollessa kirjamessuilta. 


Pojan kanssa on luettu näitä ihania Hanhiemon loruja.


Myös neulomaan olen ehtinyt enemmän kuin aikoihin, nyt on työn alla pojalle villatakki.


Kyllähän tämä aika lailla lomalta tuntuu, vaikka vielä tuntuu valvotut yöt puolikuntoisella. Taas täällä sadetta pidellään sisätiloissa, nakkikeitto kiehuu hellalla, Kimbleä pelaillaan ja pikkuautot saa kyytiä. Just sopivaa lomapuuhaa.






18. toukokuuta 2014

Veneretkellä saaressa

Joenvarressa asumisen yksi loistava puoli on se, että meillä on mahdollisuus pitää venettä. Viime syksynä mies sen myöhään syksystä osti ja ehdimme muutaman veneretken tehdä ennen kuin tuli liian kylmä veneilyyn.

Äitienpäivänä avasimme veneilykauden, pakkasimme makkarat, korvapuustit, kahvit ja kaakaot laukkuun ja putputtelimme venosella saareen laavulle. Vaikka lähes koko ajan satoi vettä oli äitienpäiväretki mun mielestä täydellinen!



Onneksi matka kestää vain puolisen tuntia, jaksaa tuo malttamaton 2,5-vuotiaskin istua suht rauhassa veneessä. Veneen nokassa se istuu tyytyväisenä ja haistelee maailman tuulia. :)


Saaressa oli hauskaa leikkiä piilosta: "Mä nään sut!"


Tänne on pian päästävä uudelleen!

Aurinkoista sunnuntaita, muistakaa ne aurinkorasvat!

17. toukokuuta 2014

1 + 1 = 2

Olen jo muutaman vuoden ajan haaveillut muutamasta uudesta omenapuusta pihalle. Meidän kaksi omenapuuta ovat jo vanhoja, joten uusia pitäisi saada hiljalleen kasvamaan. Ja kumpikaan noista meidän jo olemassa olevista omepuista ei tuota pöytäomenia, vaan niiden omenat soveltuvat enemmänkin soseisiin ja hilloihin. Ja niitä makeita syötäviä kaipasimme omaan pihaan.

Etupihamme on ollut lähes käyttämättömänä, sillä en ole oppinut pitämään pelkästä nurmikentästä. Pojat joskus potkivat palloa siellä, sillä se on oikeastaan ainoa nurmikenttä pihalla. Etupihalle on myös suora näkyvyys tieltä, joka kulkee korkeammalla kuin piha.  Siihen olen näkösuojaksi jo muutamana kesänä kaivannut "jotain". Selkeää ideaa ei vain ole ollut. 

Kunnes tajusin, että hei, nämä kaksi asiaahan voisi yhdistää! Omenapuut näköesteeksi etupihalle! 
1 + 1 = 2

En varmaan olisi vielä tänäkään vuonna saanut tilattua omenapuita, ellei ystäväni olisi tilannut itselleen kuormaa Hirvensalon taimistolta. Hän onneksi jaksoi kysellä ja muistutella tilaamisesta ja nyt meidän pihassa komeilee kolme komeaa uutta hedelmäpuuta: omenapuut Suislepp ja Rupert sekä luumupuu Parikkalan tumma luumu.


Näin aseteltuna ne tuovat joku päivä näkösuojaa tieltä. Puiden vasemmalla puolella jatkuu unkarinsyreeniaidanne, kuvan olen ottanut pihatieltä. Aidanteen teko jatkuu toivottavasti lähipäivinä, hienosti on jo istutetut unkarinsyreenit alkaneet puskea lehteä. Kyllä tästä vielä joku päivä se mun unelmapiha tulee! Onneksi mies vielä heiluu suht innokkaana lapion varressa - suuri kiitos siis miehelle, ei olisi taimen tainta maassa ilman häntä!

Seuraava viikko taitaa kulua kaikkien taimien kastelussa, sillä taitaa olla luvassa aika ihanaa ja lämmintä kesäistä säätä. 

9. toukokuuta 2014

Arjen kauneutta

Naula juuri sopivassa paikassa ja lempimekko siinä kuivumassa pesun jälkeen.


Valmistujaiskakku meni parempiin suihin, mutta siitä jääneet koristeet laitoin tauluhyllylle.


Tämän viikonlopun to do -listalla: pienen potilaan hellimistä, puutarhalehtien lukemista, leluvuoren selättämistä ja puutarhakalusteiden maalaamista. Kuulostaa jopa omaan korvaan aika rentouttavalta, sitä samaa toivon sinulle!


7. toukokuuta 2014

Suloisuuksia

Sain lahjaksi kaksi kodin kaunistajaa, valkoisen ja vaaleanpunaisen hortensian.



 Ulos en niitä vielä laita, voi olla etten raaski koko kesänä, niin kovasti olen niistä täällä sisällä nauttinut.



Emme ole kuitenkaan paljon ehtineet sisällä istua näitä ihailemassa, sillä pensasaitaprojekti on pitänyt meitä ihanasti kiireisinä ulkosalla. Sain siis vihdoinkin päätettyä, minkä pensaan haluan aidanteeksi. Asiaa pohdin jo muutama vuosi sitten täällä, ja asia on junnannut paikallaan oman päättämättömyyteni vuoksi. Ehkä viiden vuoden kuluttua saamme jonkinlaista näkösuojaa, nyt pihaan näkee esteettömästi kolmelta sivulta ja tähän kaipaamme muutosta. 

Nyt kamera kaulaan ja kuvailemaan saunaa, meidän kodin laiminlyötyä tilaa. En ole vieläkään varma, tullaanko niitä kuvia koskaan julkaisemaan, mutta otetaan vaikka sitten itselle muistoksi.

Nauttikaahan auringosta, me ihastellaan pienen kuumepotilaan kanssa sitä ikkunasta.