1. marraskuuta 2014

Palmikkosukat

Mulla on tapana aloittaa aina uuden kauniin mallin löydettyäni uusi neulontatyö. Ja ne kesken olevat työt jäävät odottelemaan aikoja parempia.. Tällaiset palmikkosukat löysin lankakoristani, kun etsin taas uuteen työhön jämälankoja - toinen sukka valmiina ja toista tehtynä vain muutama sentti. Olen nämä varmaan aloittanut viime talvena, mutta jostain syystä ne ovat hautautuneet uusien lankojen ja neulontatöiden alle. Ohjekin oli hukassa ja aluksi jouduin kokeilemaan jonkin verran, että sain kuvion toisessakin sukassa samanlaiseksi kuin ensimmäisessä. Löysin onneksi lehdenkin (Novita-lehti Kevät 2011), sillä kantapään kohdalla alkoi jo vähän mietityttää silmukoiden määrä. Samasta lehdestä olen muuten tehnyt itselleni joogasukat ja pojalleni isoäidinneliöistä torkkupeiton - paljon loistavia ideoita ja malleja täynnä tämä lehti. 

Sukissa lankana on Seitsemän veljestä Grafiitti, jota jäi muutama kerä neulosmekostani ylimääräiseksi.


Nyt tein pyhän päätöksen, etten aloita yhtään uutta työtä ennen kuin olen saanut loppuun kaikki tällä hetkellä kesken olevat työt. Kovasti vaan polttelisi kokeilla bambutiskirättien neulomista, mutta ehkä mä ehdin niitä kokeilla joulukuussakin. Tänä iltana työn alla on se iänikuinen pitsitunika tai pojan villatakki, katsotaan mikä fiilis neulojalla on.

Tässä vielä kuvaa kokonaisuudessaan sukista, palmikkokuvio jatkuu varteen asti ja ympäri koko varren.


Hiljalleen mä nämä keskeneräiset työt selätän, sillä uudet ideat polttelevat kovasti ja joululahjat odottavat tekijäänsä. Tänään ostin messuilta aivan ihania nauhoja, nappeja ja kirjan kirjoneulonnasta, jotka taas osaltaan innoittavat kaiken kivan näpertämiseen.

Mutta nyt hetki puikkojen parissa, lasi viiniä ja sivusilmällä leffaa. Ihana lauantai-ilta pitkästä aikaa kotona, omalla sohvalla, omien miesten kanssa. Leppoisaa.

P.S. Rantakallion rouvaa voit seurata nyt Facebookissakin. :)


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, niistä tuli kyllä sievät! Ja pianhan alkaa villasukkien kuuma sesonki, niin on mukavaa, että on valinnanvaraa jalkoja lämmittämään. Uusia malleja on jo muutama katsottuna, milloinkohan ehtisi aloittaa.. :)

      Poista
  2. Kauniit villasukat! Tahtoisin niin tuollaiset mutta enhän minä osaa tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! Mäkin opettelin vasta muutama vuosi sitten tekemään itsekin, sain toki hieman apua äidiltä ja neulovalta ystävältä. Netissä on tosi paljon sivustoja, joilla opetetaan suurin piirtein kädestä pitäen kaikki mahdolliset silmukat ja kavennukset, niistä on ollut mulle tosi paljon apua. Ehkä innostut kokeilemaan?

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.