20. marraskuuta 2010

Pitsiä ja kynttilänvaloa



Kun muutin kotoa 15 vuotta sitten, sain vanhemmiltani mukaan kapiokirstun. Sellaisen kauniin mäntyisen, minulle teetetyn. Kapiokirstu piti sisällään vihreää Teemaa, lakanoita, pyyhkeitä ja mummon tekemiä pitsisiä pöytäliinoja. Kaikki kirstun sisältämät tekstiilit ovat jo vuosia sitten kuluneet käytössä ja hiljalleen ne on poistettu käytöstä. Paitsi nämä pitsiset pöytäliinat. Ne ovat olleet kaapissa kaiken muun alla, välillä olen niitä hypistellyt ja miettinyt, että näiden aika ei vielä ole. 




Muuttokuormaa purkaessani jäin pidemmäksi aikaa niitä hypistelemään. Tuli sellainen olo, että nyt jos koskaan. Yksi löysi paikkansa keittiön pöydältä, eteiseen olen pienen lipaston päälle toista mallaillut. Taas tuli todistettua todeksi se, ettei mitään kannata heittää pois. On se vaan niin kaunis tuossa pöydällä!




Ihana muisto mummosta <3


Rentouttavaa viikkistä ja kynttilänloistoa!

 

7 kommenttia:

  1. Kaunis ja varmasti muistorakas liina <3

    VastaaPoista
  2. Ai se on mummon peruja, sopii kyllä tosi hyvin paikalleen <3

    Huomenna illalla lasikuistilla glögit ja tortut? Tulet hakemaan vähän joulufiilistä, meiltä löytyy jo ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mari, sitä se on!

    Tirlittan, joulutunnelmaan virittäytyminen alkaa meillä viikkoa ennen joulua, ellet sitten saa mua huomenna höperöitymään ;) Mulla on sulle muuten uusi Jean d'Arc. Huomiseen, ihanalla lasikuistilla!

    VastaaPoista
  4. Kauniit tunnelmalliset kuvat!
    Ihana tuollainen kapiokirstu! Pitsiliinat ovat kauniita ja sinulla sisältyy niihin vielä ihana muistokin.
    Minä olen itse virkannut muutaman pitsiliinan ja saanut niitä äitini siskoilta jotka olivat ahkeria virkkaajia. Minullakin niihin saamiini pitsiliinoihin sisältyy muisto tädeistäni ja olen ne säästänyt. Nyt on kaksi niistä käytössä ja kauniita ovat.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anskuliini, niin minustakin :)

    Susanne, se kirstu on mun aarre! Ja pitsiliinat, hauska kuulla, että sinullakin on perittyjä liinoja. Ja ajatus siitä, että äiti on siihen vuosien saatossa kerännyt tavaraa minulle omaan kotiin, on vaan niin kovin hellyttävä..

    VastaaPoista
  6. Ihana muisto mummosta, mutta onhan vanhemmatkin aika mahtavia, kun tuollaisen kapiokirstun laittoivat. Aivan ihana idea! Sellainen olisi mahtava saada. Ja siis liinatkin kauniit, tietty:).

    VastaaPoista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.