3. tammikuuta 2015

The kello

Meillä on ollut pikkuhuoneen seinässä kellon mentävä aukko jo pitkään, naulakin on ollut valmiina jo muutaman vuoden. Muutamaa kelloa siihen on soviteltu, mutta eivät ne ole kuitenkaan pysyvää paikkaa seinällä saaneet. Eilen Hoplop-reissun yhteydessä kurkkasin Askon alepöytään ja sieltä löysin tämän mielestäni täydellisen kellon hyvällä alennuksella. Äkkiä kotiin ja seinälle mallaamaan!  Näyttää edelleen täydelliseltä, koko huone koki jonkinlaisen kasvojenkohotuksen. 

Eilen vilautin kellosta kuvaa Instagramissa, oletko jo käynyt kurkkaamassa sivut?





Pikkuhuonetta innostuimme miehen kanssa yön hiljaisina tunteina siivoamaan, varastoon lähti enimmäkseen pojan leluja kaksi kassillista. Ja niitä jäikin vielä - miten voi olla yhdellä lapsella tuollainen kasa kaikenlaista krääsää, jota sitten uhmapäissään levittää ympäri alakertaa eikä suostu siivoamaan. Huoh. No, nyt on herralla vähemmän levitettävää ja siivottavaa, vain ne suosikkilelut jäivät jäljelle leikkeihin.

Ihanaa, taas on viikonloppu! Yön yli jääkaapissa kohonneesta gluteenittomasta taikinasta pitäisi käydä pyörittelemään sämpylöitä, jotta miehelle olisi herättyään lämpimäistä tarjolla - vähän hemmottelua kullalle. :) Viikonlopulle meillä ei ole kummempia suunnitelmia, hiljalleen aletaan orientoitua alkavaa työviikkoon - se on yllättävän vaikeaa kahden viikon loman jälkeen..

Rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Ale-löydöt on kyllän parhaita, kirppislöytöjen ohella! :) Tunnelmallisia saunakuvia muuten, mäkin tein eilen just saunaa sivuavan postauksen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ja varsinkin kun tuohonkin olen kelloa katsellut jo muutaman vuoden. Minä olisin jo monta löytänyt, mutta mies torppasi aina. Nyt en edes kysynyt, sai sen verran halvalla.. ;) Täytyykin käydä katsomassa sun saunapostaus, kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Tyylikäs kellä. Sopii tuohon just! Meillä on varastossa vanha keltainen posliininen kello. Pitää liian kovaa ääntä kuulemma. Muutenkin meillä tuo toinen on niin tarkka että kellosta ei saa tulla ääntä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tyylikäs on mustakin! Mutta meteliä pitää - toisaalta tuo raksutus on rauhoittavaa ja toisaalta taas aika ärsyttävää.. ;)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.