18. kesäkuuta 2015

Kotona

Home is where you hang your hat.


Ihanan loman jälkeen on kyllä ihana palata kotiinkin, purkaa laukut, katsella valokuvia matkan päältä, pestä vuorillinen pyykkiä ja vaan olla ja nauttia omasta kodista. Huomaan, että näitä tuttuja nurkkia katselee hieman uusin silmin, kun on kaksi viikkoa ollut muualla. Hieman jo innostuin somistelemaankin, kun tämä koko päivän kestänyt sade on pitänyt meidät sisätiloissa.


Sormet syyhyäisi jo kovasti ulos puutarhaankin puuhailemaan, mutta tämä sää on mulle kyllä hieman liian kostea. Ja kylmä. Sisilian helteiden jälkeen sää on kyllä ihan ok, mutta kovasti kyllä viluttaa. Siltikin loma on aina loma ja mieskin pidemmän viikonlopun vapailla - lämmintä ja vedenpitävää vaatetta vaan päälle kaapista ja huomenna kokkoa ihailemaan ystävien kanssa. Tänäkin juhannuksena tapaamme saman vanhan porukan kanssa, kokoonpano on vaan muuttunut hieman vuosien saatossa - nyt on mukana vähän nuorempaa sakkia, millä on ollut vaikutusta juhlinnan luonteen muuttumiseen. :)


Lapsi muuten odottaa kuin kuuta nousevaa, että tää meidän keväällä istuttama mandariinipuu alkaisi tuottaa hedelmää. Heti kotiin tultua oli tsekattava, joko olis mandariinia maisteltavaksi.. :) Ei saatu vielä juhannukseksi, mutta eikös niiden satokausi ole vasta myöhemmin syksyllä? Toivossa on meidän hyvä elää. :)

Nyt juhannuspavlovan paistoon, sellaista alkoi kovasti tämän rouvan mieli tekemään. Rauhaisaa ja rentouttavaa juhannuksen aikaa meille kaikille, ollaan iisisti maalla ja merellä.

2 kommenttia:

  1. Ooh, voin kuvitella että etelänloman jälkeen on Suomessa viluttanut! Tänään kyllä täällä meillä oli jo hieman helteen elkeitä jonkin aikaa, suusta ehti jo päästä että "onpas kuuma!" mutta joo, en kyllä valiita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat helteet on tänään hellineet meitäkin, pikkutoppi päällä sai nurmikkoa ajella. Yritetään nauttia, mutta muistetaan, että naisella on aina oikeus valittaa. ;)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.