17. kesäkuuta 2014

Vettä, lunta ja tuulta

Tänään on satanut vettä, lunta ja rakeita sekä tuullut kovaa. Näissä sateisissa ja harmaissa päivissä on kuitenkin oma tunnelmansa ja innostuinkin pitkästä aikaa kuvailemaan ulkosalla näitä meidän ihania kallioita. 



Meillä oli ylimääräisenä muutama betonilaatta ja olen pohdiskellut jo jonkin aikaa, mihin ne voisi laittaa. Perennapenkin, jonkun pensaan (tuossa vuorenkilpien vasemmalla puolella, tunnistaako joku?) ja vuorenkilpien välistä kuljemme kallioille ja tuossa polulla kasvaa jos mitä rikkakasvia. Kaivelin ne siitä pois ja laitoimme tilalle laatat. Rajaa kivasti perennapenkkiäkin, ei tuo lapsikaan eksy selkeältä polulta ehkä niin helposti penkkiin hyppelehtimään.




Tästä vinkkelistä en ole vähään aikaan pihaa kuvannutkaan - en ole kyllä varma, olenko koskaan kuvaillut. Edellisen asukkaan jäljiltä kallioilla ja kallioiden edessä kasvaa paljon kaikkea kaunista, tämä emäntä ei vielä ole kaikille näillekään nimeä löytänyt.



Loppuilta jatkuu sisätiloissa, taidan lähteä hakemaan puita ja laittaa takkaan tulet. Nyt on sellainen takkatulen ja kynttilöiden kaipuu keskellä kesää.

4 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää Rantakalliolla :). Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  2. On kyllä tosiaan kummalliset juhannusviikon kelit olleet, näpit jäässä ulkona! :D Toivotaan, että palaisi ne ihanat kesäsäät. :) Oliskohan toi pensas joku angervo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nauttinut näistä säistä, takassa on pidelty tulia ja sisällä on vihdoinkin ehtinyt puuhastelemaan! Mutta kai kesällä voisi hieman lämpimämpää olla, edes jossain vaiheessa. :) Mäkin veikkaan jotain angervoa, ehkäpä se on joku sellainen.

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.