8. lokakuuta 2012

Työn alla

Tällä hetkellä muun muassa työn alla ovat nämä lapaset pojalle. Viime syksynä tein lahjaksi tällä kuviolla sukkia ja ranteenlämmittimiä ja ihastuin kuvioon kovasti. Halusin tehdä jotain samalla kuviolla ja aloin sumplimaan silmukkamääriä pojan lapasiin. Lankana käytin Novitan Seitsemää veljestä ja puikkokoko on 3,5. Samaisesta väristä on mekko itselle myös tekeillä. Kuvio on Drops Designin sivuilta, mallia en enää muista.


Samalla kuviolla ajattelin tehdä myös sukat pojalle. Mummolta tuli paketissa kahdet sopivat sukat, joten näistä tulee vähän isommat.


Pitäisi vaan iltaisin ottaa itseään niskasta kiinni ja neuloa, sen sijaan että hyytyy telkkarin ääreen.. Eilenkin ajatuksena oli kaivaa torkkupeitto esiin, mutta toisin kävi - uni tuli ja vei akan mennessään.

Nyt on ihana lenkin jälkeinen euforia päällä. Onneksi lähdettiin heti aamupalan jälkeen liikkeelle, ehdittiin kotiin juuri ennen vesisateen alkua!

Aurinkoa viikkoosi!

2 kommenttia:

  1. Hienot lapaset olet saanut aikaiseksi. Tv.Anna-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vasta toinen valmiina ;)Opiskelu on vienyt mennessään, ei ole malttanut vähäistä vapaa-aikaa neuloa.. Kyllähän pari olisi ihan kiva olla olemassa ;)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.