5. lokakuuta 2012

Ei kuulemma enää..

Sain mielestäni aivan loistavan idean. Ektorp oli täysin käyttämättömänä meidän makuuhuoneessa, joten keksin, että senhän voisi sutjakasti purkaa (taas) osiin ja kantaa alakertaan. Mittailin kovasti ja mallailin vaatekaapille uutta paikkaa. Mies ei oikein innostunut ideasta, mutta auttoi kuitenkin kantamisessa. Ei kuulemma enää kanna sohvaa mihinkään, se on nyt kuulemma tuossa sen paikka :) Ja se vaan mulle passaa! Samalla kannoin alakertaan toisen noista Ikean jalkalampuista, katossa roikkunut Sörkan ajoilta mukana kulkenut valaisin (onkohan Sähkö-Paganus vielä Kurvissa?) saa lähteä etsimään uutta kotia ja joku huomaamaton plafondi on suunnitteilla tilalle.

Laurin uusi lempipaikka.

Meillä on ollut myös tuo työhuone aivan onnettomalla käytöllä, siellä on ollut ompelukone ja meidän kahden vaatekaapit. Nyt sohvan myötä siellä tulee loikoiltua ja lueskeltua ja näyttäähän tuo tila nyt sievemmältäkin. Eniten siellä taitavat kuitenkin kissat loikoilla.

Noita bongorumpuja jaksaa innokas pieni muskarilainen lähes päivittäin soitella.

Tuon seinäkellon sain jonkun lehden tilaajalahjana jo monta kuukautta sitten, en vaan ole keksinyt sille paikkaa. Nyt kun vaatekaappi siirtyi toiselle seinälle, jäi tuohon tauluhyllyjen päähän sopiva kellon mentävä aukko, sillä en halua hyllyjä siirtää ja tehdä uusia reikiä seinään. Mutta huomasiko joku jotain vikaa kellossa? Noi perhanan tarrakiinnikkeiset numerot ei pysy seinässä, murrr! En huomannut ennen kuvan ottoa, että siellähän on taas pari pudonnut lattialle :( No, en niitä seinään liimaamaankaan käy, joten taidan vaan poistaa kaikki numerot. Mutta eihän se sitten enää näytä miltään.. Höh.. 

Ideoita kellään tuohon kello-ongelmaan?? Pitäisi olla sellainen kiinnitys, että tuon kellon voi kyllästyttyään ottaa pois seinältä ilman, että se repii maalia mukanaan.

Mukavaa viikonloppua, sadetta on taas luvattu, joten nyt voi hyvällä omalla tunnolla vaan kotoilla!

14 kommenttia:

  1. Kokeilepa pikkuinen pala sinitarraa taakse...

    Näyttää muuten siltä niinkuin aina olisi ollut noin, oikein hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy testata! Taas on tullut yön aikana lisää paloja alas :( Ihan susi koko kello!

      Eikös näytäkin? Ja kun täällä alhaalla suurimmaksi osaksi oleillaan, niin onhan tuota näkymää kivempi katsella!

      Poista
  2. Kello-ongelmaan en osaa sanoa, mutta voi että miten teillä on nättiä.... mä tykkään niin hirveesti tosta vaaleasta, valkoisesta, harmaasta... Ektorpista... Mä edelleen mietin, maalaanko puulattiat vai lakataanko ne vaan. Ens kesään mennessä täytyis kai joku päätös tehdä. Joka kerta kun näen kuvia teiltä, päätän että maalataan... =) (kun siis mies ei haluais maalata...)

    Meillä on muuten se talon päätyseinäkin jo valmis (tai siis vihdoin..). Nyt vaan ei niitä kuvia enää taida multa tulla... mutta nätti on. =) Enää olis ulkovuoresta toi yksi seinä tekemättä, plus katto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Heli, mua on miellyttänyt nämä samat värit jo kohta viisi vuotta, hassua lukea blogeista nyt "uutena" juttuna tuosta mustan/harmaan/valkoisen yhdistelmästä ;) Eikö se mies vieläkään halua maalata? Mitä jos vaan lupaat hoitaa sen maalaamisen? Mäkin tahdon nyt sitten kiiltävät valkoiset lattiat eikä mies ole halukas maalaamaan täälläkään - joten lupasin maalata itse, kunhan auttaa noiden huonekalujen siirtelyssä.

      Kiva kuulla teidän projektin etenemisestä, etsin eilen juuri sun blogia ja huomasin sun profiilista, ettet enää kirjoita sitä. Höh. Mutta ihanaa, että tulet tänne kertomaan tälle uteliaalle ;) Ajattele miten vähän enää tekemättä, yksi vaivainen seinä! Ja edelleen mä ihastelen sitä, että jaksatte itse tehdä - säästätte siinä kyllä mojovan summan.. Nimimerkki lasku tuli tällä viikolla ja tiedän miksi menen ensi syksynä töihin.. :(

      Poista
  3. Hyvältä näyttää, kyllä tos malttaa makoilla! Kellonkiinnitykseen ei tullu mieleen ku kakspuolinen teippi, mut en tiä kannattaako se kuinka raskasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa kyllä ;) Nuo on todella kevyitä, taitavat olla vaahtomuovia, joten voisi tuo kaksipuolinen teippikin toimia. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Juu siis ongelma ei ole siinä, ettei mies maalaa, minä maalaan.. oon tainnu tehdä meillä kaikki sisämaalaukset. Ongelma on siis se, että mies ei halua, että maalataan. Se on sitä porukkaa jonka mielestä puun värinen on parasta... Mä katselin just yks päivä tässä vanhoja kuvia meidän entisestä olkkarista (puuta, puuta, puuta...) Mies sanoi, että kato nyt miten on mukavan näköistä - ja mulle tuli mieleen mummon vanhat kalsarit siitä ruusutapetista ja puisista paneleista ja puun värisestä katosta ja lattiasta jne jne. =)

    Niin.. mulla ei vaan enää ole oikein mitään sanottavaa blogimielessä. Tuli ihan yhtäkkiä sellanen olo, että se on loppu nyt. En tiiä onko forever, mutta nyt ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa okei, no sit voi olla vähän hankalampaa suostutella.. Mä olin onneksi ehtinyt tehdä nää värivalinnat ennen miehen kohtaamista :) Mä ymmärrän Heli sua hyvin, jonkin verran puuta menee, mutta tosiaan pieninä ripauksina. Mutta on ne lautalattiat ihan puunkin värisinä kauniita, mulla oli sellainen Sörkan asunnossa ja tykkäsin tosi paljon - tosin mikään muu ei ollutkaan puunvärinen.

      Omaa tunnetta on seurattava ja jos tulee joku päivä tunne, että haluat jatkaa, niin postausta vaan kehiin. Jokaiselle tulee varmasti tuollaisia hetkiä, mullakin oli blogi pitkään katkolla, kun halusin keskittyä ihan muuhun tärkeämpään elämässä!

      Poista
  5. 3M:llä on sellasia kaksipuolisen teipinpalasia millä voi vaiks taulun kiinnitellä seinään. Kokeile niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sellaisista miehen kanssa juteltiin, kiitos tuosta merkkivinkistä Outi! Ne ei varmaan revi maalia mukanaan, jos (kun) tuon kellon haluaa pois seinältä..

      Poista
  6. Onpas kaunista, sohva passaa hyvin tuohon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, ihmettelen, etten älynnyt aiemmin :) Se taisi vihdoin löytää oman paikkansa.

      Poista
  7. Nättiä on :)

    Ja Sähkö Paganus on tietenkin yhä Kurvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jarna. Heh, siinä kai se on aina ollut ja tulee kai olemaankin ;)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.