4. helmikuuta 2011

Virkkauksen ABC



Näitä virkattuja mattoja olen ihastellut jo pitkään monessa blogissa ja halusin sellaisen itsellenikin. Ongelmaksi muodostui vain se, etten ole koskaan virkannut. Ajattelin kuitenkin tulostaa ohjeen ja sitä lukiessani valtasi pienoinen epätoivo mielen - en ymmärtänyt yhtään mitään tästä:


5 kjs. * Jätä 2 p väliin, 1 ks, 4 kjs*. Toista *-* 24 kertaa. 1 ps 1. kjs-kaaren 1. s:aan, 1 ps kjs-kaaren 2. s:aan.

Projektin aloitukseen sain apua koulumme tekstiilityön opettajalta, joka ilokseni antoi ohjeet silmukoiden harjoitteluun sekä listan virkkausmerkeistä ja lyhenteistä. Yhden illan harjoittelin silmukoita itsekseni ja tavasin tuota ohjetta - sehän olikin suhteellisen helppoa! 




Tänään sain tuon maton valmiiksi, viitenä iltana sitä olen töiden jälkeen tehnyt. Ei ollenkaan paha! Nyt leikittelen ajatuksella, josko tekisin yläkerran aulaan samanlaisen luonnonvalkoisena, kun siellä tuo värimaailma on hieman hempeämpi. Hetken tauko tekee varmaan hyvää käsille, jotka ovat aivan kipeinä. Mattoon meni 4 kiloa trikookudetta ja sen pyörittely sylissä oli loppuvaiheessa jo aika hankalaa ;)



Nyt vapaapäivä jatkuu opiskelun merkeissä - vaikka mieluummin mä kipaisisin kangaskauppaan ostamaan sitä luonnonvalkoista kudetta!





13 kommenttia:

  1. Siis aivan ihana! Mä haluaisin kans tuollaisen maton.

    VastaaPoista
  2. Ihana matto! Meillekin kävis niin tollainen luonnonvalkoinen.. Ja Nuippikselle tietty pinkki ;)

    VastaaPoista
  3. Vau, onpa hieno. Tykkään tuosta mustasta!

    VastaaPoista
  4. komppaan edellisiä, I-H-A-N-A matto:)

    VastaaPoista
  5. Wow! Teitkö tuon ihan itse, vaikket ole ennen virkannut? Aika uskomatonta...

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiitos tytöt, onhan se kaunis. Ja ihan ite tehty.

    Kirsikka, en uskonut minäkään, että osaisin, mutta sain kuvalliset ohjeet näihin kaikkiin pylväisiin ja kiinteisiin sekä piilosilmukoihin. Ei se sitten loppujen lopuksi ollut vaikeaa, mutta kyllähän niitä kuvia on saanut katsella aika paljon virkkaamisen ohessa ja olen mä vähän kironnutkin.. Enkä ole vieläkään varma, menikö ne oikein ;)

    VastaaPoista
  7. Ei oo totta, että et muka oo ennen virkannu?? Toihan on aivan UPEA!! Osaisinko siis minäkin......???

    Voi että mä olen niin ihaillen katsellut tätä sun iki-ihanaa taloasi. Ja arvaa oonko jallittanu miestä että mä HALUAN maalata meidän lautalattiat....!!! Ne vaan on kertakaikkiaan niin älyttömän kauniit!

    VastaaPoista
  8. Hieno, hieno on! Kunpa sais itsekin aikaiseksi... :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis! Ei voisi uskoa ettet ole virkannut ennen niin siisti lopputulos on.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Heli, kyllä osaisit. Noiden kuvallisten ohjeiden avulla oli helppoa. Ei kun tuumasta toimeen ;) Kiva juttu muuten susta lehdessä!

    Kiitti Minttu ja Susanne, mä innostuin nyt aivan urakalla virkkaamisesta! Toi trikookude taitaa olla vaan vähän armollisempaa kuin ohuen ohut virkkuulanka lopputuloksen suhteen..

    VastaaPoista
  11. Mielettömän Hieano! :) nuo virkatut matot ovat kauniita, muutamassa paikassa tosiaan niitä ollut.
    mutta omatekemä on aina <3

    VastaaPoista
  12. Wau - siinä se oman käden jälki näkyy kauniina lattialla. Mä en vaan kyllä osais, vaikka joku vielä neuvois...

    VastaaPoista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.