16. kesäkuuta 2014

Kirjat hyllylle

Näin eräässä sisustuslehdessä kuvan kirjoilla täytetyistä tauluhyllyistä ja päätin kokeilla ideaa kotona. Muutaman viikon kirjat ovat hyllyämme koristaneet ja kovasti tykkään. Hyvä puoli tässä on myös se, että kirjat ovat näkyvillä eivätkä piilossa kaapissa, jolloin niihin helpommin tarttuukin. Tuossa on siis jonkinlainen vaihtuva kirjanäyttely, nyt hyllyä koristaa lukuvuoroon seuraavaksi tulevat kirjat. Yllättävän paljon olen viime vuosina hamstrannut kirjoja ehtimättä kuitenkaan lukea niistä yhtäkään. 


Nämä kirjat olen jo lukenut, olen suorastaan ahminut kirjoja koko loman alun - satuin valitsemaan tosi mielenkiintoisia opuksia heti loman alkuun. Me ollaan nimittäin aloiteltu loma reippaasti sairastellen pari viikkoa kaikki vuorotellen, huoh.. Mutta hyvää tässä sisällä olossa on ollut se, että on ehtinyt lukea. Mä en ole vuosiin lukenut kahdessa viikossa näin montaa sivua näin vauhdikkaasti. Seuraavaksi eli tänään illalla miehen katsoessa jalkapalloa pääsee käsittelyyn Virpi Hämeen-Anttilan Päivänseisaus. Sekin ostettu jo raskaana ollessa kirjamessuilta. 


Pojan kanssa on luettu näitä ihania Hanhiemon loruja.


Myös neulomaan olen ehtinyt enemmän kuin aikoihin, nyt on työn alla pojalle villatakki.


Kyllähän tämä aika lailla lomalta tuntuu, vaikka vielä tuntuu valvotut yöt puolikuntoisella. Taas täällä sadetta pidellään sisätiloissa, nakkikeitto kiehuu hellalla, Kimbleä pelaillaan ja pikkuautot saa kyytiä. Just sopivaa lomapuuhaa.






6 kommenttia:

  1. Tykkään noista Hämeen-Anttilan kirjoista...ja tuo Hanhiemo on muisto lapsuudesta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tämä on ensimmäinen Hämeen-Anttila, katsotaan, miten minuun uppoaa. Pidettyjä taitavat olla.

      Poista
  2. Yösyöttö ja tarhapäivä ovat loistavia :)
    Kiva idea, monestihan (ainakin minulla) jää kirjat vähän piiloon odottamaan lukemista ja sitten unohtuvat sinne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tää oikeasti toimii, kirja muistuttaa olemassaolostaan tuolla näkysällä. Mä aloittelin tuota Yösyöttöä jossain väsyneessä vaiheessa, mutta en päässyt kiinni. Nyt uusi yritys!

      Poista
  3. Yhdyn edelliseen kommentoijaan; yösyöttö ja tarhapäivä ovat aivan tosi hyviä kirjoja! pari kertaa ne lukenut ja kyllä saa nauraa :)

    Minä olen myös vähän herätellyt luku-innostusta, ja juuri eilen sain yhden pokkarin luettua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä Salla, lukeminen on vaan niin mahtavaa. Ajan ottaminen siihen on varmasti se hankalin osuus tai ei kai sekään nyt mahdottoman vaikeaa ole - telkkari kiinni tai sieltä tulee vain jalkapalloa.. ;)

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.