3. marraskuuta 2013

Huipakkaa

Tämä syksy on ollut meillä suurten muutosten aikaa, hoitovapaan päättyminen ja uusi työ, opiskelut osa-aikaisesti toisella paikkakunnalla ja päiväkodin aloitus. Huh huipakkaa!

Tämän taulun tekstiä olen tämän syksyn aikana lukenut yhä uudestaan ja uudestaan. Ja yrittänyt myös rauhoittua väilllä ja unohtaa työt ja opiskelut. Yrittänyt keskittyä siihen olennaisimpaan, noihin mun poikiin ja ystäviin. Tämä blogi on jäänyt vähän muun elämän jalkoihin - ja ihan hyvä niin!


Puikot ovat viuhuneet kovasti tänä syksynä, se on ollut ihanaa vastapainoa työlle ja opiskelulle. Tein itselleni maksivillatakin (sen ihanan Kalastajan vaimon mallin) ja nyt on työn alla pojalle pohjalaisneule Novitan ohjeella (Talvi 2007).



Toiveena olisi saada tämä tänä talvena päälle, mutta paita etenee niin älyttömän hitaasti noilla pienillä puikoilla.. Onneksi talvikuukausia riittää vielä keväänkin puolelle, josko viimeistään helmikuussa - onneksi aloitin tekemään reilua kokoa.

Nyt kutsuu sunnuntaihulinat, pihalle siis!

10 kommenttia:

  1. Viittaakos tuo reilu koko ja kevät uuteen tulokkaaseen... ;)

    Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Just vähän aikaa sitten ajattelin, että mihin olet kadonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh Heli, ei viittaa - se takki oli vaan sellainen reilumman kokoinen, ihanan paksu ja lämmin! Mä katosin ihan työ-, perhe- ja opiskeluelämään, niissäkin tuntui olevan enemmän tekemistä kuin mihin oli aikaa. Mut hiljalleen tämä on alkanut tasaantua alun kaaoksen jälkeen ja tänään tuli sellainen olo, että nyt mä päivitän blogia! Kiva, että sä olet vielä täällä!

      Poista
  2. Voi kun kiva, että tulit vähän moikkaamaan tänne blogimaailmaan. On ollut jo melkeinpäs huoli. <3
    Kiva kuulla, että siellä kaikki ok ja anna puikkojen viuhua vain. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua, kiitos kauniista sanoistasi! <3 Mä olen harvakseltaan lueskellut blogeja, tuntuu, että esseitä kirjoittaessa on ihan liikaa muutenkin koneella - saati sitten, että olisi fotannut ja kirjoitellut omaa. Mut ehkäpä tää taas hiljalleen alkaa päivittyä ja ehdin enemmän lueskelemaan teidänkin blogeja! :)

      Poista
  3. Todella kiva kuulla taas blogimaailmassa. Ehdin jo myös miettiä että mitähän on tapahtunut kun olet ollut pitkään hiljaa. Elämänmuutoksen mukanaan tuomat muutokset on kyllä aivan ymmärrettäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämänmuutos oli kyllä suuri, aika hurja ja samalla mielenkiintoinen alkusyksy takana. Mutta still standing!

      Poista
  4. Heipsan! :) Minäkin olen tehnyt paluun, tosin ihan uuteen blogiin (syy löytyy blogista) ja tauko on ehkä tehnyt ihan hyvää täälläkin. :)

    Ihania neuleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Täytyykin tulla kurkkamaan kuulumisia sun uuteen blogiin!

      Poista
  5. Vihdoinkin, mä jo harmittelin, mihin olet hävinnyt :)

    Voi kun mä tykkään teidän värimaailmasta kotona. Valkoista, mustaa ja harmaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä taidan osittain jatkaa tällä häviämislinjalla edelleen. :) Liikaa liikkuvia osia meidän perheen arjessa.. Kiitos mieltä piristävästä kommentistasi Ninnuska!

      Poista

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.