Viimeiset päivät yliopistolla

Haikeushan tässä ihan iskee. Edessä on viimeiset lähipäivät yliopistolla, valmistujaisjuhlat kaikkialta Suomesta olevien opiskelukavereiden kanssa ja vihdoin ja viimein ne tutkintopaperit.

Askeleet ovat kevyemmät, mutta mieli on haikea - opiskelukavereiden joukossa on monia huipputyyppejä ja toivon, että välimatkasta huolimatta jonkinlainen yhteys säilyy. 

Tätä mun lempinäkymää jaksaisin katsella vaikka kuinka kauan. Tässä mä nytkin istun ja vaan ihmettelen.

Ihaninta on kuitenkin se, ettei mun tarvitse olla kerran kuussa montaa yötä kerrallaan poissa kotoa. Ero perheestä on tässä vuodessa rassannut eniten. Ensimmäisen ja toisen lähiviikon illat sujuivat aika itkuisissa merkeissä hotellihuoneessa, seuraavat lähipäivät asuin ystävien luona. Ihanien ystävien seura helpotti koti-ikävää suuresti, mutta siltikin mulla oli jatkuva kauhea koti-ikävä.

Me ei taideta olla mun miehen kanssa niitä vanhempia, jotka lähtevät parisuhdetta hoitamaan viikon lomalle, vaikka se kyllä voisi meillekin tehdä ihan hyvää. Mä varmaan itkisin ekasta illasta alkaen ikävää poikaan ja siinähän se loma sitten rattoisasti menisikin.. Yhden yön reissua kahdelleen ollaan uskallettu suunnitella nyt huhti- tai toukokuulle, vieras kaupunki nähtävyyksineen ja yö hotellissa = täydellinen yhden yön parisuhteen hemmottelureissu. Ehkä sitten joskus..

Mutta nyt pakkaamaan vaatteita huomista lähtöä varten. Jotenkin ihan absurdia ajatella, että mä tein sen. Ja huomenna sitä juhlitaan. Ja omien ihmisten kanssa vähän myöhemmin.