Hmpf!

Mittailtiin miehen kanssa pojan päikkäreiden aikaan pihaa, suunniteltiin kesän pihaprojekteja, kannettiin pihakalusteet pihalle ja ihmeteltiin talven tuhoja.

Kallion edessä routi maa ja jäätiin ihmettelemään kumpuilevaa maata. Ja siellä niitä törötti pilvin pimein, nauloja. Haettiin lapio, vähän kaiveltiin maata ja löydettiin satapäin lisää nauloja, iso osa sellaisia paksuja kymmenen sentin pituisia. Koko kallion edusta oli täynnä niitä. Voihan voimasana! Kuka oikeasti kippaa nauloja omaan pihaan? Onneksi ei olla astuttu niihin, sillä osa niistä törötti aika pahasti pystyssä. 

Mies suunnitteli vuokraavansa metallinpaljastimen, jotta löydettäisiin loputkin "aarteet". Me on kannettu tältä tontilta aivan tolkuttomasti kaikkea mahdollista "aarretta" vanhoista renkaista ruostuneeseen kiukaaseen kaatikselle. Ja taas tehtiin uusi löytö, huoh. No, tulipahan siistittyä tuota kallionkin edustaa, to do -listalla se on ehtinyt olla jo muutaman vuoden.

Kyllä mä jaksan ihmetellä, kuinka joku voi pitää omaa pihaansa kaatopaikkana? Ehkä tuohonkin on vaan kipattu kallion päältä tuhkat, joissa on ollut lisukkeena kasa nauloja. Mutta silti, omalle pihalle? Jätettä, joka ei maadu? Viherpiipertäjä minussa taas nostaa päätään ja puhisee. Hmpf!

Mutta toisaalta, otettiinpa itseämme niskasta kiinni ja saatiin vihdoinkin siistittyä tuota kalliota. Haaveena on saada näkyviin kallio kokonaan, mutta työtä se vaatii paljon. Tai sitten vaan hakee mummon päiväksi kylään ja rempaisee miehen kanssa menemään joku viikonloppupäivä.

Nyt ulos pesemään ne terassikalusteet ja vähän sisustelemaan terassia. Mikäs tuolla auringossa on oleillessa! 

Aurinkoa sullekin!