25. helmikuuta 2015

Villapuku pienelle neidille

Minusta ja miehestäni tuli kesällä ihanan pienen tyttösen kummeja. Edellinen kummityttöni on jo sen verran iso, että kummin neulomukset eivät taida sen kummempaa innostusta herättää, joten ihanaa oli päästä neulomaan vaaleanpunaista Woolia. Tai kun tarkemmin mietin, niin taisi tällä vanhemmallakin viimeksi meillä vieraillessaan olla jalassaan kummin tekemät palmikkovillasukat. :)




Villatakki on neulottu yhtenä kappaleena, vain hihojen saumat ompelin. Yhtä kappaletta pyöritellessä tuntui välillä, ettei työ etene ollenkaan ja motivaatiokin oli välillä hävyksissä. Halusin ehdottomasti tehdä luonnonvalkoisen takin, mutta housuista halusin vaaleanpunaiset - täysivalkoista pukua en edes harkinnut. Valkoiseen takkiin piti kuitenkin saada jotain vaaleanpunaista, joten virkkasin miehustaan vaaleanpunaisen tähtikukan. Kukkaan virkkasin vielä kiinnitysnarut, joten kukan saa pesussa pois värjäämästä villatakkia.



Pukuun jäi onneksi kasvun varaa, vaikka projekti hieman venähtikin. Hetken huilasin neulomisesta villapuvun valmistuttua, mutta nyt on puikoilla jo polvipituiset kirjoneulevillasukat. Ihana innostus neulomiseen päällä, suunnitelmissakin vaikka mitä sisustustyynyistä villapaitoihin. Onneksi näin lomalla on aikaa neuloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.