Hutinaa

Jouluarviointien tekemistä, kasvavien koepinojen korjaamista, opiskelua, leikkimistä, Legojen ja palikoiden kasausta, joululahjojen ostamista ja tekemistä, virkkaamista ja neulomista - puuhaa on niin, että blogi on saanut elää hiljaiseloa. Joulukortitkin ovat vielä kaupassa, ehkä ne viikonlopun aikana saisin askarreltua :) Tai sitten en - tänä vuonna (ja jatkuu varmasti ensi vuoteen) olen päättänyt olla armollinen itseäni kohtaan.

Torkkupeitto on jo viimeistelyä eli nirkkoreunaa ja päättelyitä vaille valmis. Iltaisin olen tätä virkannut tunnin pari, projekti on edennyt hitaasti mutta varmasti. Koska tuosta pylväsosasta tuli vähän liian pieni makuuni, tein puolipylväistä paksuhkon reunan. Nyt on riittävästi kokoa peittosella.

Löysin opiskelumateriaalistani ajatuksia herättävän Kyllikki Kerolan runon, jonka halusin jakaa täällä. Sai minut hetkeksi pysähtymään. 

Runo hyväksynnästä

Mihin koivun siemen lennähtää ja juurtuu,

siihen kasvaa uusi puu,

virtaa mahla,

puhkeavat silmut,

havisevat lehdet

ja varisevat.

Tuohi tummuu,

rengastuvat tuohen alle vuodet.

Ei vaihda puu kasvupaikkaansa

vaan työntää juurensa

yhä syvemmälle,

ottaa ravintonsa,

kerää voimansa,

nostaa latvansa,

ulottaa oksansa,

elää elämäänsä,

paikallaan

keväästä syksyyn,

syksystä kevääseen.

Tekee tehtävänsä,

kasvattaa versonsa,

lähettää siemenensä

tuulten matkaan

aloittamaan uusia puita

uusille asuinsijoille.

Kyllikki Kerola