2. huhtikuuta 2012

Lomafiilistelyä



Lomalta kotiin paluu on aina samanlaista. Haikeudella miettii kaikkea kivaa, mitä puuhasteltiin. Nauttii kotiin tulemisesta ja kissojen rapsuttelusta.  Ja sitten on sitä pyykkiä, pyykkiä ja vielä kerran pyykkiä. Paitsi että aikaisemman yhden hengen pyykkien pesun asemasta on kolmen hengen vaatteet ja pojan vaipat. Huoh.


Mutta sitten päätin pitää pienen tauon ja ladata lomakuvat koneelle. Ja tulin heti tosi hyvälle tuulelle. Aurinkoa, laskettelua, hiihtoa, ulkoilua, makkaranpaistoa, lämmintä kaakaota, saunomista, takkatulta, leikkiä ja naurua - näitä oli meidän loma täynnä. Tässä muutama fiilistelykuva:




Pinkki on mun ja näköjään pojankin lempparivärejä - tämä mieheltä lahjaksi saatu buffi saa pojan kirkumaan innosta joka kerta :)




Ekat lämpimät kaakaot tänä talvena. Laavulla maistui tosi namilta. Makkaraa saatiin myös tuhottua monta pakettia. Ihana savun haju jäi ulkoiluvermeisiin, joka kerta kun on takkia laittanut päälle on muistunut mieleen nää laavuhetket.




Mä taidan vielä viettää pienen hetken näiden kuvien parissa ja haikailla auringon perään. Meillä on satanut koko päivän lunta - riemu kuivasta ajotiestä oli lyhyt :( Mutta onhan tuolla kaunista, ihanaa valkoista puhdasta lunta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilostun kommentistasi, laitathan sen hyvällä mielellä jakoon.