20. lokakuuta 2012

Askartelua

Washiteippivillitys tarttui minuunkin ja tilasin samassa paketissa kutsukorttien kanssa kolme rullaa teippiä. Pitihän niitä sitten kokeilla noihin tuikkuihin, sillä olen niitä aika monessa blogissa ihaillut. Söpöjä niistä kyllä tuli! Ei taida askartelut tähän loppua, päässä vilisee monta ideaa, mitä noilla teipeillä voisin täällä kotona tehdä!


Tuosta pallokuviosta tuli yllättäen mun lemppari, vaikka ei nuo kaksi muutakaan hullumpia ole. Tuikuiksi valikoitui Finnmarin tuoksutuikkuja, osa pinkkejä tällä kertaa, sillä ne lähtivät lahjaksi kyseisestä väristä pitävälle ystävälleni. 


Nyt kimpsut ja kampsut kasaan ja laavuretkelle! Päästään testaamaan "haastavissa" olosuhteissa pojan välikauden varustusta ja Manducassa viihtymistä ;) 

Toivottavasti muuallakin Suomessa on yhtä kaunis sää kuin meillä! Rauhaisaa lauantaita!



18. lokakuuta 2012

Pian yksivuotias

Ihastuin jossain blogissa näihin kutsuihin ja päätin tilata niitä Happy Monday -nettikaupasta poikani yksivuotissynttärikutsuiksi. 


Näitä olen tämän illan kirjoitellut ja sulkenut kuoriin. Aika hurja juttu, että tuo meidän pikkuinen on pian yksivuotias! Jotenkin kliseistä sanoa, että kylläpä aika kiitää, mutta jotenkin se vaan sopii tämän hetken tunnelmiin. 


Taidan muuten toistekin asioida tuossa nettikaupassa, paljon söpöjä pikkujuttuja, hinnat olivat mielestäni alhaiset ja toimitus todella nopeaa. Ostin minä jotain muutakin, ihan yhtä söpöä, mutta en ehtinyt vielä kuvaamaan ostoksiani. Ehkä huomenna sitten.

Huomiseksi on toiveena mulla sateeton päivä, näitä sadepäiviä alkaa olla jo tällaisen sateesta pitävänkin mielestä vähän liikaa.. 

Mutta toisaalta ihan sama, sataako vai ei, kun on viikonloppu ja kaikkea kivaa tekemistä tiedossa! Mukavaa viikonloppua sinullekin!


15. lokakuuta 2012

Mökkeilyä

Vajaassa vuorokaudessa mökillä ystävien kanssa ehti ladata akkuja loistavasti - saunomista, hyvää ruokaa ja juomaa sekä kynttilöiden ja pihalyhtyjen tuomaa tunnelmaa. Huomasi kyllä, että ikä tekee tepposensa, koko porukka oli puoliunessa jo ennen kahta! Muisteltiin aikoja, jolloin samalla mökillä istuttiin aamuun asti terassilla.. Juu ei onnistu enää ;)

Mutta eipä olisi muutama vuosi sitten onnistunut aikainen sienimetsään ja kalaan lähtökään, hyviäkin puolia tällä aikaisemmin simahtamisella todistettavasti on. Tytöt saivat saaliikseen aivan mahdottomasti suppilovahveroita, kantarelleja ja herkkutatteja! Pojat taas saivat suht ison hauen, joka meillä syödään tänään päivälliseksi - tietenkin sienimuhennoksen kera!

Tämä ihana kiviasetelma löytyi mökin pihalta.

Kamera jäi tietenkin kotiin, mutta onneksi Lumia oli mukana, niin sain muutaman räpsyn sunnuntain metsäretkeltä.



Kotiin päästyämme on kuivuri hurissut ja herkkutattisato alkaa olla valmista purkitettavaksi. Aion kokeilla emäntämme tekemää herkullista herkkutattirisottoa piakkoin.


Syksyisessä metsässä oli niin ihanaa tarpoa, että päätimme lähteä koko perheen voimin tällä viikolla laavuretkelle. Poika vaan Manducaan ja menoksi!

Onko muuten muut vielä tehneet "löytöjä" sienimetsästä? Käykäähän vaikka lähimetsässä, siellä on vielä vaikka kuinka paljon satoa korjattavana!

12. lokakuuta 2012

Opiskelun täyteinen viikko takana, sain palautettua monta tehtävää ja keksittyä laajan esseen aiheen. Puheen ja kommunikaation kehitystä sekä sen ongelmia olen tämän viikon käsitellyt ja sama meno jatkuu ensi viikolla. Olen ihan liekeissä tän opiskelun suhteen, tästä saan omaan työhön kivasti lisää syvyyttä ja erilaisten oppijoiden ymmärrystä!


Mutta viikonlopun kunniaksi kirjat saavat jäädä odottelemaan maanantaita, nyt vaan ollaan. Viikonlopulle on paljon ihanaa ohjelmaa, tädin viiskymppiset, ystävien kanssa illanvietto ja mummon ja ukin vierailu - mahtavuutta! Hyvä syy heittää kirjat nurkkaan ja nauttia elämästä tässä ja nyt!

Ja asiasta kukkaruukkuun. Tältä tää meidän kello nyt tällä hetkellä näyttää.. Aika ankea ja mitäänsanomaton se kyllä on ilman noita numeroita, eli joko kaksisuuntaista teippiä tai sinitarraa on ensi viikolla hommattava. Pelkkä koneisto on aivan liian pieni tuohon paikkaan, eli se helpoin vaihtoehto ei vaan toimi ;)




Toivon sinullekin rauhaisaa viikonloppua läheistesi kanssa!

8. lokakuuta 2012

Työn alla

Tällä hetkellä muun muassa työn alla ovat nämä lapaset pojalle. Viime syksynä tein lahjaksi tällä kuviolla sukkia ja ranteenlämmittimiä ja ihastuin kuvioon kovasti. Halusin tehdä jotain samalla kuviolla ja aloin sumplimaan silmukkamääriä pojan lapasiin. Lankana käytin Novitan Seitsemää veljestä ja puikkokoko on 3,5. Samaisesta väristä on mekko itselle myös tekeillä. Kuvio on Drops Designin sivuilta, mallia en enää muista.


Samalla kuviolla ajattelin tehdä myös sukat pojalle. Mummolta tuli paketissa kahdet sopivat sukat, joten näistä tulee vähän isommat.


Pitäisi vaan iltaisin ottaa itseään niskasta kiinni ja neuloa, sen sijaan että hyytyy telkkarin ääreen.. Eilenkin ajatuksena oli kaivaa torkkupeitto esiin, mutta toisin kävi - uni tuli ja vei akan mennessään.

Nyt on ihana lenkin jälkeinen euforia päällä. Onneksi lähdettiin heti aamupalan jälkeen liikkeelle, ehdittiin kotiin juuri ennen vesisateen alkua!

Aurinkoa viikkoosi!

5. lokakuuta 2012

Ei kuulemma enää..

Sain mielestäni aivan loistavan idean. Ektorp oli täysin käyttämättömänä meidän makuuhuoneessa, joten keksin, että senhän voisi sutjakasti purkaa (taas) osiin ja kantaa alakertaan. Mittailin kovasti ja mallailin vaatekaapille uutta paikkaa. Mies ei oikein innostunut ideasta, mutta auttoi kuitenkin kantamisessa. Ei kuulemma enää kanna sohvaa mihinkään, se on nyt kuulemma tuossa sen paikka :) Ja se vaan mulle passaa! Samalla kannoin alakertaan toisen noista Ikean jalkalampuista, katossa roikkunut Sörkan ajoilta mukana kulkenut valaisin (onkohan Sähkö-Paganus vielä Kurvissa?) saa lähteä etsimään uutta kotia ja joku huomaamaton plafondi on suunnitteilla tilalle.

Laurin uusi lempipaikka.

Meillä on ollut myös tuo työhuone aivan onnettomalla käytöllä, siellä on ollut ompelukone ja meidän kahden vaatekaapit. Nyt sohvan myötä siellä tulee loikoiltua ja lueskeltua ja näyttäähän tuo tila nyt sievemmältäkin. Eniten siellä taitavat kuitenkin kissat loikoilla.

Noita bongorumpuja jaksaa innokas pieni muskarilainen lähes päivittäin soitella.

Tuon seinäkellon sain jonkun lehden tilaajalahjana jo monta kuukautta sitten, en vaan ole keksinyt sille paikkaa. Nyt kun vaatekaappi siirtyi toiselle seinälle, jäi tuohon tauluhyllyjen päähän sopiva kellon mentävä aukko, sillä en halua hyllyjä siirtää ja tehdä uusia reikiä seinään. Mutta huomasiko joku jotain vikaa kellossa? Noi perhanan tarrakiinnikkeiset numerot ei pysy seinässä, murrr! En huomannut ennen kuvan ottoa, että siellähän on taas pari pudonnut lattialle :( No, en niitä seinään liimaamaankaan käy, joten taidan vaan poistaa kaikki numerot. Mutta eihän se sitten enää näytä miltään.. Höh.. 

Ideoita kellään tuohon kello-ongelmaan?? Pitäisi olla sellainen kiinnitys, että tuon kellon voi kyllästyttyään ottaa pois seinältä ilman, että se repii maalia mukanaan.

Mukavaa viikonloppua, sadetta on taas luvattu, joten nyt voi hyvällä omalla tunnolla vaan kotoilla!

4. lokakuuta 2012

Kynttilöiden hamstrausta

Meillä menee melkein hävettävän paljon kynttilöitä. Ja hävettävän paljon niihin saa laitettua rahaakin, joka sitten palaa savuna ilmaan :) Mutta kun se kynttilänvalon luoma tunnelma on vaan niin ihana ja saahan ihmisellä jokin turhake olla!

Näkymä mun nurkasta sohvalta, rentouttava näky.


Finnmarin myymälässä oli Kynttilämyrsky-päivät ja tällainen tarjoushaukka lähti korkein odotuksin matkaan. Aika vähän löysin loppujen lopuksi ostettavaa, myymälän valikoima oli suurimmaksi osaksi sisustustavaraa ja tuoksukynttilöiden valikoima oli aika onneton! Kahdeksan euroa sain peräti menemään, ostin reilun kilon kilokynttilöitä ja yhden paketin tuoksutuikkuja. Tulipahan käytyä, ei tarvitse ihan äkkiä lähteä uudelleen pitkän matkan päähän. Koska meillä menee kynttilöitä aivan kauheasti, toivomuksena oli kantaa selkä vääränä kynttilöitä kotiin talvea varten. Edullisten kilokynttilöiden punertava väriskaala ei innostanut ja valkoiset ja neutraalinväriset olivat normaalihintaisia - niitä ostan siis jatkossa lähempää. Mutta ihanaa edullista sisustustavaraa oli paljon, jouluostoksille sinne aivan varmasti suuntaan seuraavan kerran.


 Tämä Pentikin kynttilänalunen ja mansetti ovat mun lempparit - mutta valitettavasti myös pojan.. Tämä setti onkin päivän ajan pieniltä sormilta turvassa takan päällä.

Ja hei, ihana yllätys: ulkona ei sada! Nyt pihalle ;)

3. lokakuuta 2012

Ripaus onnea

Tänä vuonna mulla on ollut suuri onni voittaa jo kaksissa blogiarpajaisissa! Ensin voitin ihanan pöllöarvan Piece by Piece-blogista ja nyt osui onni uudemman kerran kohdalle Rintelän Ruusa-blogissa! Kiitos Ruusa ihanasta viestistäsi ja näistä söpöistä arvontavoitoista! Nämä söpöt possuset ovat ihana lisä onnettomaan joulukoristearsenaaliini :)


Tämä suloinen lyhty löytyi myös paketista, se löysi paikkansa puuhellan yläpuolelta.


Tämä herkkä sydänkin löytyi paketista, sen suunnittelin laittavani työhuoneen ikkunaa koristamaan. 


Työhuone ei vaan enää ole työhuone, Ektorpimme siirtyi sinne makkarista ja ompelunurkkaus samalla yläkertaan. Ylimmässä kuvassa sohva vilahtaakin.

Täällä jatkuu opiskelu puheen kehityksen ja sen häiriöiden parissa, tosi mielenkiintoinen aihe tällä hetkellä, kun oma poikakin on jo kaksi ensimmäistä sanaansa sanonut!